Tuontitavaroiden hävittäminen tullivalvonnassa
Korvela, Tiia (2013)
Korvela, Tiia
Vaasan ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305158780
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305158780
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni aihe on tuontitavaroiden hävittäminen tullivalvonnassa. Työn tavoitteena oli esitellä syitä, joista johtuen tuontitavaroita hävitetään. Lisäksi työ pyrkii selventämään, mitä hävittäminen tullivalvonnassa käytännössä tarkoittaa. Päätin perehtyä työssäni vähemmän esillä olevaan hävittämismenettelyyn oman mielenkiinnon sekä aiheen tutkimuksellisen uutuusarvon takia. Teorian perustan luo tuontitoiminnan sekä tuonnin tulliselvitysmuotojen esittely. Yleisen osan jälkeen paneudutaan hävittämismenettelyyn omassa luvussaan. Teorian loppuosan muodostaa erinäisten hävittämiseen johtavien syiden esittely. Tutkimuksen teoriaosuus on kirjoitettu kaupallisen tuonnin näkökulmasta. Muiden lähteiden lisäksi käytin teoriaosassa apuna epävirallisia haastatteluja. Toteutin työn empiirisen osuuden kvalitatiivisten, puolistrukturoitujen haastattelujen avulla. Haastattelujen kohderyhmänä olivat Oulun tullitoimipaikan työntekijät. Työn varsinaisten tavoitteiden lisäksi pyrin haastatteluiden avulla löytämään jonkinlaiset mittasuhteet hävittämismenettelyn käytölle. Tutkimuksen mukaan kaupallisella puolella tapahtuva ja vastaavasti yksityispuolella tapahtuva hävittäminen eroavat selvästi toisistaan. Yksityispuolella hävitystapauksia on huomattavasti enemmän, ja lisäksi hävitettävät tuotteet ovat pitkälti samoja kerrasta toiseen. Kaupallisella puolella hävittämisen syyt sekä hävitettävät tavarat vaihtelevat huomattavasti enemmän. Lisäksi hävitystapauksia on suhteellisen vähän, ainakin Oulun tullitoimipaikan alueella. Haastattelututkimuksessa selvisi, että suurin syy tuontitavaroiden hävittämiseen on Tullilaboratorion tutkimuksista aiheutuvat hylkäykset. Lisäksi tutkimuksessa tuli esille, että yritykset hyödyntävät hävittämistä myös taloudellisista syistä, vaikkakin muut syyt hävityksen taustalla ovat kuitenkin yleisempiä.