Opas syömishäiriötä sairastavien hoitotyöhön

Abstract

Syömishäiriöt ovat ilmiö, joissa ihminen ei pidä ruokaa ravitsemusmielessä tärkeänä, vaan pyrkii ruoan syönnin tai syömättä jättämisen kautta vaikuttamaan omaan ulkonäköönsä. Yleisimmät syömishäiriötyypit ovat anoreksia ja bulimia. Syömishäiriöille on yhteistä vaikea ja pitkä toipuminen. Tämän työn aihe on jatkoa Kuopiossa 2006 tehdylle opinnäytetyölle: Minun perheeni - Syömishäiriöisten nuorten kokemuksia perheestään sairauden aikana. Työn tarkoituksena oli kerätä Internetissä keskustelupalstojen kautta syömishäiriötä sairastaneilta tai sairastavilta kokemuksia oppaaseen, jota henkilökunta voi hyödyntää hoitotyössä syömishäiriötä sairastavien kanssa. Syömishäiriötä sairastavan ja henkilökunnan välisen yhteistyön lisätutkiminen mahdollistaa auttamismenetelmien kehittämisen syömishäiriötä sairastavien hoitotyössä laaja-alaisemmin. Työn tavoitteena oli kartoittaa menetelmiä, joilla syömishäiriöisten eri hoitomuodot saadaan potilaan kannalta paremmaksi. Hyödyn saajia ovat syömishäiriöön sairastuneet sekä heidän lähiomaisensa. Kohderyhmään puolestaan kuuluvat hoitohenkilökunta ja terveysalan opiskelijat. Työn tilaaja on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Lohjan sairaanhoitoalue, joka toimii syö-mishäiriötä sairastavien hoidossa yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kanssa.

Syömishäiriötä sairastavan ja hoitohenkilökunnan välisessä suhteessa nousi useaan otteeseen esille asiat yhteistyökyvystä, kuten vaitiolovelvollisuuden noudattamisen, kuuntelemisena näyttäytyvän välittämi-sen sekä tiedottamisen. Potilaat nimesivät hyvään hoitoon sisältyvän sairauden vakavasti ottamisen. Myös ohjattu toiminta loi turvaa ja sisältöä monen sairastavan päivärytmiin. Negatiivisina potilaat olivat kokeneet pitkät jonottamisajat tai vastaavasti pelon joutua ulos hoidon piiristä seuraavien tulijoiden paljoudesta johtuen ja vertaistuen puuttumisen. Hoitohenkilökunnan ammattitaidottomuus näkyi potilaille asiattomana käytöksenä tai välttelemisenä. Käytännön taidot koettiin puutteellisiksi ja hoito perustui paljolti teoriatietoon. Myös sairaala ympäristönä, jatkuva painonseuranta ja syömishäiriöstä puhuminen tuottivat potilaille ahdistusta. Hoidon aikana ikävänä koettu kuri on kuitenkin toiminut osana syömishäiriön parantumisprosessissa. Hoitojakson pituudella tai ryhmä- ja perheterapialla ei kyselyn perusteella näyttänyt olevan vaikutusta parantumiseen.

Eating disorders are conditions, in which one does not consider food important in a nutritious way but instead tries to, either by eating or by not eating, influence one’s outer expression. Most usual eating disorders are anorexia nervosa and bulimia nervosa. In common to these disorders is a long and difficult recovery. The subject of this project is a follow-up to the thesis work done in Kuopio 2006: My family – Adoleschents with Eating Disorder and how they felt their family during the sickness. The idea of this project was to gather information from the internet chat-rooms about the experiences of people who have suffered or are suffering from eating disorder and put the information down to a guide, which can be utilized by the caring staff when working with eating disorderly patients. The additional examination of the collaboration between the caring staff and eating disorderly patients enables to enhance the developing of helping methods to a more wider scale. The objective of this project is to identify the methods, with which the different treatments of eating disorder are improved from the patients point of view. The beneficiaries are the person with the eating disorder and the immediate family. As a target group is to be considered the health care staff and students. A part of the health care precinct of Helsinki and Uusimaa, the health care area of Lohja, is doing co-operative work in treatment of eating disorder with the central hospital of Helsinki University, and is the subscriber of this project.

In the relationship between an eating disorderly patient and the caring staff the matters of co-operation ability were raised to the table a number of times. The patients saw that good caring is consisted of their conditions taken seriously, oath of confidentiality, caring shown as listening and stream of information. Also the walk-through daily program gave the patients more content to their routines and was experienced in a secure and a safe way. As negative experiences the patients mentioned the lack of peer support, the long queuing times or as an oppose, the fear of being cut from the health care program due to the number of patients in line. The unprofessionalism of the caring staff was shown as impertinent behaviour or as acknowledgement. Practice skills had experienced in completed and caring was based long way theory information. Also the hospital as an environment, the constant weight control and speaking about eating disorder caused the patients anxiety as a result. The discipline, though experienced unpleasant during the treatment, has been a successful part of the healing process. According to enquiry the duration of the treatment or either the group- and family sessions had no effects on the success of the treatment.