7–12-vuotiaiden henkinen pahoinvointi ja sen ennaltaehkäisy, tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet kouluterveydenhuollossa
Yilmaz, Amine; Alamaunu, Henna (2013)
Yilmaz, Amine
Alamaunu, Henna
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305179353
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305179353
Tiivistelmä
Alakouluikäisten henkistä pahoinvointia on tutkittu vähän kouluterveydenhoitajien nä-kökulmasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kouluterveydenhoitajien ko-kemuksia 7–12-vuotiaiden lasten mielenterveydestä, ja sen riskeistä, mahdollisista on-gelmista ja häiriöistä. Tarkoituksena on myös kuvata, miten terveydenhoitajat ennalta-ehkäisevät ja tunnistavat 7–12-vuotiaan lapsen henkistä pahoinvointia ja miten he toi-mivat tunnistamisen jälkeen. Tutkimustehtävät laadittiin tarkoituksen pohjalta. Teema-haastattelun avulla haastateltiin yksilöllisesti viittä kouluterveydenhoitajaa Oulussa ke-vään 2012 aikana. Aineisto analysoitiin laadullisella, teoriaohjaavalla sisällönanalyysil-lä.
Tulosten mukaan suurin osa lapsista voi hyvin, minkä taustalla ovat pääosin onnelliset perhesuhteet ja kaverit. Lasten henkinen pahoinvointi näyttäytyy puolestaan yleensä mielenkiinnon menetyksenä, väsymyksenä ja apeutena. Vanhempien parisuhteen, van-hemmuuden ja mielenterveyden ongelmat sekä kaverisuhteiden ongelmat olivat ylei-simpiä henkisen pahoinvoinnin riskejä. Tärkeimmiksi ennaltaehkäisyn keinoiksi koet-tiin keskustelu, henkisen voinnin tukeminen ja riskitekijöihin puuttuminen. Tunnistami-sen keinoina puolestaan pidettiin seulontaa, seuraamista, fyysisten ja henkisten piirtei-den tarkkailua sekä kaverisuhteiden ja poissaolojen tiedustelua. Jatkohoitotoimenpitei-siin kuului neuvojen kysyminen lastenlääkäriltä. Terveydenhoitajat ottivat kuitenkin yhteyttä Lasten- ja nuorisopsykiatriseen työryhmään viimeistään koulun apukeinojen loppuessa. Ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja auttamisessa tehtiin yhteistyötä pää-asiassa koululääkärin, koulupsykologin, koulukuraattorin, oppilashuoltoryhmän, opetta-jien, terveysaseman, lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa.
Tutkimus on tarkoitettu ensisijaisesti kouluterveydenhoitajille ja alan opiskelijoille. Tu-loksia voidaan käyttää kouluterveydenhuoltotyön kehittämiseen henkisen pahoinvoinnin ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja jatkotoimenpiteissä. Terveydenhoitajat voivat käyttää myös tutkimustietoja käytännön mielenterveystyössään. Toivomme kuitenkin tutkimuksesta olevan hyötyä kaikille, jotka työskentelevät alakouluikäisten lasten paris-sa. Tutkimusta voitaisiin jatkaa esimerkiksi laajentamalla aineistoa siten, että haastattelu ulotettaisiin koko Suomen kattavaksi.
Tulosten mukaan suurin osa lapsista voi hyvin, minkä taustalla ovat pääosin onnelliset perhesuhteet ja kaverit. Lasten henkinen pahoinvointi näyttäytyy puolestaan yleensä mielenkiinnon menetyksenä, väsymyksenä ja apeutena. Vanhempien parisuhteen, van-hemmuuden ja mielenterveyden ongelmat sekä kaverisuhteiden ongelmat olivat ylei-simpiä henkisen pahoinvoinnin riskejä. Tärkeimmiksi ennaltaehkäisyn keinoiksi koet-tiin keskustelu, henkisen voinnin tukeminen ja riskitekijöihin puuttuminen. Tunnistami-sen keinoina puolestaan pidettiin seulontaa, seuraamista, fyysisten ja henkisten piirtei-den tarkkailua sekä kaverisuhteiden ja poissaolojen tiedustelua. Jatkohoitotoimenpitei-siin kuului neuvojen kysyminen lastenlääkäriltä. Terveydenhoitajat ottivat kuitenkin yhteyttä Lasten- ja nuorisopsykiatriseen työryhmään viimeistään koulun apukeinojen loppuessa. Ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja auttamisessa tehtiin yhteistyötä pää-asiassa koululääkärin, koulupsykologin, koulukuraattorin, oppilashuoltoryhmän, opetta-jien, terveysaseman, lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa.
Tutkimus on tarkoitettu ensisijaisesti kouluterveydenhoitajille ja alan opiskelijoille. Tu-loksia voidaan käyttää kouluterveydenhuoltotyön kehittämiseen henkisen pahoinvoinnin ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja jatkotoimenpiteissä. Terveydenhoitajat voivat käyttää myös tutkimustietoja käytännön mielenterveystyössään. Toivomme kuitenkin tutkimuksesta olevan hyötyä kaikille, jotka työskentelevät alakouluikäisten lasten paris-sa. Tutkimusta voitaisiin jatkaa esimerkiksi laajentamalla aineistoa siten, että haastattelu ulotettaisiin koko Suomen kattavaksi.