Salaperäisyyden syntyminen : luovien voimavarojen etsintää ja muusikonprofiilini pohdintaa
Pitkänen, Johanna (2009)
Pitkänen, Johanna
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912178214
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912178214
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tavoitteena oli luoda kokonaiskuvaa muusikkoudestani. Halusin tutkia ennen kaikkea luovuuteen liittyviä kysymyksiä sekä analysoida muusikkouteeni liittyviä muitakin taustatekijöitä. Pohdin myös sitä, mistä saan innoitusta musiikin tekemiseen, etupäässä säveltämiseen, ja mitkä vaikutteet omassa musiikissani ovat läsnä. Tekstini on luonteeltaan pohtivaa. Mukana on kuitenkin myös paljon esimerkkejä kokemuksistani muusikkona. Käsittelin opinnäytetyössäni useita eri aihepiirejä, jotka linkittyvät vahvasti toisiinsa. Käytin myös useita kirjallisia lähdeteoksia. Tällä tavoin peilasin omaa ajatteluani, esimerkiksi luovuudesta, aiheesta jo aiemmin kirjoitettuun materiaaliin. Opinnäytetyöni eräs keskeinen aihepiiri on luovuus. Käsittelin tätä aihetta sekä oman pohdintani että muiden muusikoiden kanssa käymieni keskusteluiden pohjalta. Kuvasin tekstissäni myös kokemuksiani useiden erilaisten musiikkikulttuurien parissa. Käsittelin pianistin näkökulmasta sitä, mitä haasteita ja oivalluksia nämä kokemukset ovat tuoneet. Keskityin erityisesti kuvaamaan kokemuksiani arabialaiseen musiikkiin tutustumisesta. Olen ollut tekemisissä improvisoinnin kanssa monissa eri yhteyksissä. Toin esille muutamia, kenties hieman poikkeavia näkökulmia improvisointiin. Opinnäytetyöstäni löytyy myös ajatuksiani musiikinopiskelusta ja sen roolista kehittymisessäni luovaksi taiteilijaksi. Tekstissä olevat pohdinnat eri aihepiireistä sekä kuvaukseni erilaisiin musiikkikulttuureihin tutustumisesta linkittyvät lopulta kaikki tämänhetkisiin pyrkimyksiini musiikintekijänä. Kaiken kaikkiaan pyrin opinnäytetyössäni ennemmin herättämään kysymyksiä kuin antamaan vastauksia. Löysin kuitenkin joitain uusia linkkejä taustani, muusikkona saamieni kokemusten sekä nykyisen muusikkominäni välillä. Käsittelin opinnäytetyössäni monia muusikolle ja kenelle tahansa luovaa työtä tekevälle olennaisia aihepiirejä. Kirjoitusprosessi auttoi minua jäsentämään omaa ajatteluani. Lisäksi löysin aivan uusia näkökulmia omaan muusikkouteeni. Näistä mainittakoon esimerkkinä kauneuden olemuksen pohtiminen yhteydessä musiikin tekemiseen. Opinnäytetyön kirjoittaminen sai minut pohtimaan tarkemmin omaa muusikkouttani. Oli haastavaa mutta samalla myös antoisaa koota yhteen ajatuksiani muusikkoudesta, identiteetistä ja luovuudesta.