"Hyvin saatavilla, mutta huonosti tarjolla" : kolmannen sektorin toimijoiden näkemyksiä päihdepalvelujärjestelmän aukoista
Kajos, Miina (2013)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013112417919
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013112417919
Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni pyrin selvittämään kolmannen sektorin toimijoiden käsityksiä päihdepalvelujärjestelmän epäkohdista ja niiden korjaamisesta. Kansallisen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman (Mieli 2009) mukaan asiakkaan asemaa tulisi vahvistaa, mielenterveys- ja päihdepalvelut tulisi yhdistää, ja niiden tulisi painottua perustasolle ja avohuoltoon.
Haastattelin maalis-toukokuussa 2013 yhteensä 15 seurakuntien ja päihdejärjestöjen edustajaa viidellä kohderyhmähaastattelulla ja yhdellä yksilöhaastattelulla. Työn teoreettinen viitekehys oli kansalaislähtöinen kehittäminen, ja se on tehty Suomen Akatemian rahoituksella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.
Haastatellut luettelivat useita päihdepalveluiden väliinputoajaryhmiä: maahanmuuttajat, asunnottomat, suonensisäisesti huumeita käyttävät, nuoret, vanhukset, seksityöntekijät, paperittomat siirtolaiset, romanit, ansioturvalla elävät, viihdekäyttäjät, vammaiset, vapautuvat vangit, monihäiriöiset, epämotivoituneet ja päihdeongelmista kärsivien läheiset. Järjestelmään liittyviä syitä väliinputoamiselle olivat palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja sattumanvaraisuus, laitoshuollon alasajo, byrokratia, pitkät jonot, palveluiden kilpailuttaminen, työhyvinvointiongelmat sekä todellisten verkostojen ja anonyymien asiointimahdollisuuksien puute. Työntekijään liittyviä syitä olivat päihteiden käyttäjiin kohdistuvat pelot ja negatiiviset asenteet sekä tiedon puute. Asiakkaaseen liittyviä syitä olivat häpeä, ylpeys, aggressiivisuus, viranomaispelko sekä tiedon ja motivaation puute. Päihdeongelmiin kytkeytyvä leimaantuminen ja vahvat stereotypiat olivat keskeinen väliinputoamisen syy kaikilla tasoilla.
Tutkimuksen mukaan kolmannen sektorin toimijat peräänkuuluttavat lisää erityisesti ehkäisevää, etsivää ja haittoja vähentävää päihdetyötä sekä pidempiä laitosjaksoja ja laajempaa palvelukirjoa. Työntekijöille kaivataan lisää koulutusta, ja työhyvinvointia tulisi kohentaa. Uusia toimintatapoja tulisi etsiä ennakkoluulottomammin, kolmannen sektorin arvostusta tulisi lisätä, eikä ketään saisi mieltää toivottomaksi tapaukseksi. Päihdeongelmaan liittyviä kielteisiä leimoja, ennakkoluuloja ja stereotypioita pitäisi pyrkiä rikkomaan kaikkialla yhteiskunnassa, eikä vain päihdepalvelujärjestelmän sisällä.
Haastattelin maalis-toukokuussa 2013 yhteensä 15 seurakuntien ja päihdejärjestöjen edustajaa viidellä kohderyhmähaastattelulla ja yhdellä yksilöhaastattelulla. Työn teoreettinen viitekehys oli kansalaislähtöinen kehittäminen, ja se on tehty Suomen Akatemian rahoituksella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.
Haastatellut luettelivat useita päihdepalveluiden väliinputoajaryhmiä: maahanmuuttajat, asunnottomat, suonensisäisesti huumeita käyttävät, nuoret, vanhukset, seksityöntekijät, paperittomat siirtolaiset, romanit, ansioturvalla elävät, viihdekäyttäjät, vammaiset, vapautuvat vangit, monihäiriöiset, epämotivoituneet ja päihdeongelmista kärsivien läheiset. Järjestelmään liittyviä syitä väliinputoamiselle olivat palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja sattumanvaraisuus, laitoshuollon alasajo, byrokratia, pitkät jonot, palveluiden kilpailuttaminen, työhyvinvointiongelmat sekä todellisten verkostojen ja anonyymien asiointimahdollisuuksien puute. Työntekijään liittyviä syitä olivat päihteiden käyttäjiin kohdistuvat pelot ja negatiiviset asenteet sekä tiedon puute. Asiakkaaseen liittyviä syitä olivat häpeä, ylpeys, aggressiivisuus, viranomaispelko sekä tiedon ja motivaation puute. Päihdeongelmiin kytkeytyvä leimaantuminen ja vahvat stereotypiat olivat keskeinen väliinputoamisen syy kaikilla tasoilla.
Tutkimuksen mukaan kolmannen sektorin toimijat peräänkuuluttavat lisää erityisesti ehkäisevää, etsivää ja haittoja vähentävää päihdetyötä sekä pidempiä laitosjaksoja ja laajempaa palvelukirjoa. Työntekijöille kaivataan lisää koulutusta, ja työhyvinvointia tulisi kohentaa. Uusia toimintatapoja tulisi etsiä ennakkoluulottomammin, kolmannen sektorin arvostusta tulisi lisätä, eikä ketään saisi mieltää toivottomaksi tapaukseksi. Päihdeongelmaan liittyviä kielteisiä leimoja, ennakkoluuloja ja stereotypioita pitäisi pyrkiä rikkomaan kaikkialla yhteiskunnassa, eikä vain päihdepalvelujärjestelmän sisällä.