Mielikuvitusleikin hersyttäminen leikkikorttien avulla
Leskinen, Hanni; Warvas, Susanna; Miettinen, Tarja (2013)
Leskinen, Hanni
Warvas, Susanna
Miettinen, Tarja
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013112217806
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013112217806
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten lapset hyötyivät Stagnittin Learn to Play -ohjelman perusteella tehdyistä leikkikorteista mielikuvitusleikin hersyttäjänä. Tarkoituksena oli myös samalla lisätä toimintaterapeuttien tietoisuutta Learn to Play -ohjelman näyttöön perustuvuudesta. Learn to Play -ohjelman itsenäinen roolileikki -osioon perustuvia värikkäitä leikkikortteja valmistettiin yhdeksän kappaletta.
Opinnäytetyössä on esitelty Learn to Play -ohjelmasta tehtyjä tutkimuksia, sekä Bundyn leikkimielisyyden mallin ja valmistettujen leikkikorttien välistä vuoropuhelua. Leikkikortteja koskevia valintoja on perusteltu sekä kirjallisuudesta että yhteistyökumppaneilta saadun tiedon perusteella.
Seitsemän yhteistyökumppaneina toiminutta toimintaterapeuttia kokeili leikkikortteja yhteensä 32 leikkitilanteessa asiakkaidensa kanssa. Lapset olivat 3−8 -vuotiaita ja heistä monella oli kehitysvammadiagnoosi. Leikkikorttien käyttökokemukset kerättiin toimintaterapeuteilta ryhmä- ja puhelinkeskusteluiden sekä seurantalomakkeiden avulla. Kerätyn aineiston analysointiin on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Leikkimielisyyden mallin leikin elementit olivat keskeisessä asemassa analyysissa.
Tulosten perusteella voitiin päätellä, että värikkäät ja yksityiskohtaiset leikkikortit hersyttivät suurinta osaa lapsista mielikuvitusleikkiin. Leikin elementeistä erityisesti todellisuudesta vapautuminen ja sisäinen kontrolli saivat korteista vahvistusta. Näytti siltä, että kortit toimivat myös itsenäisenä välineenä ilman Learn to Play -ohjelmaa.
Lähikehityksen vyöhykkeen (vanhemmat, päiväkoti) ohjaus leikkikorttien avulla olisi mielenkiintoinen opinnäytetyön aihe tuleville opiskelijoille. Myös mielikuvitukseen liittyvä esinekorvaavuus olisi selvittämisen arvoinen teema.
Opinnäytetyössä on esitelty Learn to Play -ohjelmasta tehtyjä tutkimuksia, sekä Bundyn leikkimielisyyden mallin ja valmistettujen leikkikorttien välistä vuoropuhelua. Leikkikortteja koskevia valintoja on perusteltu sekä kirjallisuudesta että yhteistyökumppaneilta saadun tiedon perusteella.
Seitsemän yhteistyökumppaneina toiminutta toimintaterapeuttia kokeili leikkikortteja yhteensä 32 leikkitilanteessa asiakkaidensa kanssa. Lapset olivat 3−8 -vuotiaita ja heistä monella oli kehitysvammadiagnoosi. Leikkikorttien käyttökokemukset kerättiin toimintaterapeuteilta ryhmä- ja puhelinkeskusteluiden sekä seurantalomakkeiden avulla. Kerätyn aineiston analysointiin on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Leikkimielisyyden mallin leikin elementit olivat keskeisessä asemassa analyysissa.
Tulosten perusteella voitiin päätellä, että värikkäät ja yksityiskohtaiset leikkikortit hersyttivät suurinta osaa lapsista mielikuvitusleikkiin. Leikin elementeistä erityisesti todellisuudesta vapautuminen ja sisäinen kontrolli saivat korteista vahvistusta. Näytti siltä, että kortit toimivat myös itsenäisenä välineenä ilman Learn to Play -ohjelmaa.
Lähikehityksen vyöhykkeen (vanhemmat, päiväkoti) ohjaus leikkikorttien avulla olisi mielenkiintoinen opinnäytetyön aihe tuleville opiskelijoille. Myös mielikuvitukseen liittyvä esinekorvaavuus olisi selvittämisen arvoinen teema.