Terveydenhoitajien kokemuksia naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan tunnistamisesta, puheeksiottamisesta ja tukemisesta äitiys- ja lastenneuvolassa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla äitiys- ja lastenneuvoloissa työskentelevien terveydenhoitajien kokemuksia naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan tunnistamisesta, puheeksiottamisesta ja tukemisesta. Opinnäytetyön tavoitteena oli saada kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin tietoa terveydenhoitajien valmiuksista tunnistaa ja puheeksiottaa parisuhdeväkivalta. Tavoitteena oli myös saada tietoa, millainen rooli terveydenhoitajalla on parisuhdeväkivaltaa kokeneen asiakkaan tukijana ja yhtenä moniammatillisen tiimin jäsenenä.

Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla haastattelemalla neljää erään kaupungin äitiys- ja lastenneuvoloissa työskentelevää terveydenhoitajaa, jotka olivat työskennelleet 8-14 vuotta neuvolassa. Haastattelusta saatu aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti.

Tutkimustulosten mukaan terveydenhoitajilla on paljon tietoa ja kokemusta parisuhdeväkivallasta sekä sen merkeistä. Asiakkaan fyysiset ja psyykkiset merkit, käyttäytyminen sekä parisuhteen ongelmat voivat viitata parisuhdeväkivaltaan. Terveydenhoitajilla oli monia valmiuksia ja työmenetelmiä puheeksiottamiseen, joka koettiin helppona. Kyselylomakkeiden lisäksi ammattitaitoon liittyvät asiat, kuten aloitteellisuus, ammatillinen asenne väkivaltaa kohtaan, työkokemus ja lisäkoulutus helpottivat puheeksiottamista. Terveydenhoitajilla oli selkeitä näkemyksiä kuinka toimia kohdatessa parisuhdeväkivaltaa kokeva asiakas ja mitä yhteistyökumppaneita oli käytettävissä uhrin auttamiseksi. Terveydenhoitajan tarjoaman tuen lisäksi moniammatillinen yhteistyö koettiin välttämättömänä asiakkaan auttamiseksi.

Tutkimustulosten perusteella kyselylomakkeiden käyttö väkivaltaa koskien koettiin tärkeänä, mutta niiden käyttö ei toteutunut suositusten mukaisesti. Jatkossa terveydenhoitajille voisi kehittää projektiluontoisena opinnäytetyönä kirjallisen hoitopolun uhrien auttamiseksi ja antaa koulutusta siitä, jos tällainen vielä puuttuu kaupungista. Mielenkiintoista olisi myös tutkia asiakkaiden näkökulmasta heidän kokemuksiaan terveydenhoitajalta saamastaan avusta parisuhdeväkivallasta selviytymiseen.

The purpose of the study was to describe the experiences of public health nurses working in maternity- and child welfare clinics about their own abilities of recognizing violence against women in relationships, discussing about it and providing support. The aim was to use qualitative means to get information about the readiness of public health nurses to recognize violence in relationships and bring up discussions about it. The aim was also to get information about the role of public health nurses while they support the victims of violence and are part of multiprofessional team.

The material was collected by using the methods of focused interview by interviewing four public health nurses in maternity- and child welfare clinics who has been working 8-14 years. The acquired materials were analyzed by inductive material-oriented analyzing method.

Results show that public health nurses have a lot of knowledge and experience about violence in customers’ relationships and signs of it. Customers’ physical and psychological signs, unexpected behavior and relationship problems can be signs of violence occurred in their relationships. Public health nurses were ready and had many methods to bring up the discussion which was seen easy to do. Along with questionnaires professionalism-related things like initiative readiness, professional attitude against violence, working experience and further trainings eased up to bring up the discussion related to the violence in relationships. Public health nurses had clear visions how to work while facing the victims who had experienced violence in their relationships and what partners to use to help them. Along with the support from public health nurse the multiprofessional co-operation was seen necessary to help the customer.

Based on the results the use of questionnaires about violence was seen important, but the use of these was not done according to the recommendations. In the future a documented treatment plan could be developed for helping the victims by making a thesis of it, if this does not exist already, and trainings about it could be held. It would be also interesting to study from customers’ perspectives the experiences of getting help from public health nurses to survive from the violence occurred in their relationships.