Pohjavedenpinnan etäisyyden, sääolojen ja kasvillisuuden vaikutus taimettumiseen turvemaalla
Vartiainen, Veli-Matti (2014)
Vartiainen, Veli-Matti
Lapin ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201404013753
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201404013753
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli Parkanon Liesinevalla vuonna 1997–2001 tehtyjen koejärjestelyiden perusteella sekä mahdollisesti aiheeseen liittyvien tutkimusten avulla selvittää, millainen vaikutus pohjavedenpinnan, kasvillisuuden ja sääolojen vaihtelulla on turvemaiden taimettumisherkkyyteen. Turvemaiden uudistaminen tulee lähitulevaisuudessa lisääntymään voimakkaasti ja uudistamistöihin joudutaan turvemailla investoimaan selvästi enemmän kuin kivennäismailla. Tämän vuoksi tutkimuskohteeksi tulisi ottaa myös vähemmän kustannuksia aiheuttavia maanmuokkaus- ja uudistamisvaihtoehtoja, jolloin myös ravinteisuudeltaan heikompien kasvupaikkojen uudistaminen olisi kannattavaa.
Liesinevalle vuonna 1997 perustettu koe oli ruohoisesta sararämeestä kehittynyt mustikkaturvekangas (mtkg II), jonka kuivatus oli tehty 1930-luvun puolivälissä ja avohakkuu talvella 1996–1997. Luontaista siemensadantaa jäljittelevä männyn kylvö tehtiin kolmena vuotena (1997–1999) turvetta paljastetuille laikkupinnoille sekä muokkaamattoman pohjakerroksen karikepinnoille ja sammalkasvustoon. Pohjavedenpinnan etäisyys luokiteltiin kolmelle tasolle (0–20, 21–40 ja 41–60 cm). Kokeessa mitattiin lisäksi kasvillisuuden peittävyysmuutokset jokaisen kasvukauden päätteeksi (1997–2001) sekä sääolot koko inventointia vastaavalta ajalta. Maastomittaukset suoritettiin Parkanon Metsäntutkimuslaitoksen kenttätyöväen toimesta. Tutkimusaineistoa analysoin SPSS-tilastojenkäsittelyohjelmalla.
Muokkaamattomalla pinnalla pohjaveden kautta tapahtuva veden kapillaarinen nousu mahdollisti verrattain hyvän taimettumistuloksen myös kuivana kasvukautena silloin, kun pohjavedenpinta oli lähellä maan pintaa. Sääoloiltaan tasaisen kasvukauden aikana laikkupinnan taimettumistulos oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin muokkaamattomalla pinnalla. Laikkupinnalla taimettuminen jäi kuivan ja vähäsateisen kasvukauden aikana (1999) muokkaamatonta pintaa heikommaksi johtuen todennäköisesti heikommasta kapilaariyhteydestä mutta ennen kaikkea laikkupinnan kasvillisuuden selkeästä lisääntymisestä viimeisenä kylvövuonna.
Pohjavedenpinnan etäisyyden lisäksi turvemaan taimettumisherkkyyteen vaikuttavat lukuisat ympäristötekijät. Lähellä maan pintaa oleva pohjavedenpinta parantaa taimettumisherkkyyttä, mutta myös lisää kilpailevaa kasvillisuutta ja sateisena kasvukautena pohjavedenpinta voi nousta taimettumisen kannalta liikaa. Lisäksi taimien juurtuminen ja kasvuun lähtö edellyttää huomattavasti syvempää pohjavedenpinnan tasoa, jolloin kunnostusojitus tulisi suorittaa hyvin pian siementen itämisen jälkeen. Tällöin useammassa vaiheessa tehtävät uudistamiseen liittyvät toimenpiteet nostaisivat kustannuksia entisestään. Näin ollen pohjavedenpinnan nostamista lähelle maanpintaa ei tämän tutkimuksen sekä aiheeseen liittyvien tutkimusten perusteella ole perusteltua soveltaa käytännön töissä.
Liesinevalle vuonna 1997 perustettu koe oli ruohoisesta sararämeestä kehittynyt mustikkaturvekangas (mtkg II), jonka kuivatus oli tehty 1930-luvun puolivälissä ja avohakkuu talvella 1996–1997. Luontaista siemensadantaa jäljittelevä männyn kylvö tehtiin kolmena vuotena (1997–1999) turvetta paljastetuille laikkupinnoille sekä muokkaamattoman pohjakerroksen karikepinnoille ja sammalkasvustoon. Pohjavedenpinnan etäisyys luokiteltiin kolmelle tasolle (0–20, 21–40 ja 41–60 cm). Kokeessa mitattiin lisäksi kasvillisuuden peittävyysmuutokset jokaisen kasvukauden päätteeksi (1997–2001) sekä sääolot koko inventointia vastaavalta ajalta. Maastomittaukset suoritettiin Parkanon Metsäntutkimuslaitoksen kenttätyöväen toimesta. Tutkimusaineistoa analysoin SPSS-tilastojenkäsittelyohjelmalla.
Muokkaamattomalla pinnalla pohjaveden kautta tapahtuva veden kapillaarinen nousu mahdollisti verrattain hyvän taimettumistuloksen myös kuivana kasvukautena silloin, kun pohjavedenpinta oli lähellä maan pintaa. Sääoloiltaan tasaisen kasvukauden aikana laikkupinnan taimettumistulos oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin muokkaamattomalla pinnalla. Laikkupinnalla taimettuminen jäi kuivan ja vähäsateisen kasvukauden aikana (1999) muokkaamatonta pintaa heikommaksi johtuen todennäköisesti heikommasta kapilaariyhteydestä mutta ennen kaikkea laikkupinnan kasvillisuuden selkeästä lisääntymisestä viimeisenä kylvövuonna.
Pohjavedenpinnan etäisyyden lisäksi turvemaan taimettumisherkkyyteen vaikuttavat lukuisat ympäristötekijät. Lähellä maan pintaa oleva pohjavedenpinta parantaa taimettumisherkkyyttä, mutta myös lisää kilpailevaa kasvillisuutta ja sateisena kasvukautena pohjavedenpinta voi nousta taimettumisen kannalta liikaa. Lisäksi taimien juurtuminen ja kasvuun lähtö edellyttää huomattavasti syvempää pohjavedenpinnan tasoa, jolloin kunnostusojitus tulisi suorittaa hyvin pian siementen itämisen jälkeen. Tällöin useammassa vaiheessa tehtävät uudistamiseen liittyvät toimenpiteet nostaisivat kustannuksia entisestään. Näin ollen pohjavedenpinnan nostamista lähelle maanpintaa ei tämän tutkimuksen sekä aiheeseen liittyvien tutkimusten perusteella ole perusteltua soveltaa käytännön töissä.