Navetasta tukikelpoinen ravitalli: toimivan ja tehokkaan tallin suunnittelu kohdetilan parsi- ja pihattonavettaan.
Suojärvi, Annika (2022)
Suojärvi, Annika
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202204296559

Tiivistelmä
Työn tavoitteena oli suunnitella kohdetilalle parsi- ja pihattonavettaan tukikelpoiset ja mahdollisimman toimivat ravitallit. Suunnittelussa pyrittiin huomioimaan erityisesti työtehokkuus, tallin toimivuus ja valmiin rakennuskannan hyödynnettävyys. Lisäksi työssä haastateltiin hevostilallisia. Haastattelujen tarkoituksena oli tukea ja toimia ideointina suunnittelutyölle.
Haastatteluissa käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Suunnittelussa hyödynnettiin Vertex BD-rakennussuunnitteluohjelmistoa, alkuperäisiä navetoiden pohjakuvia, valokuvaamista sekä kohdetilan haastatteluja. Kummastakin navetasta laadittiin kolme vaihtoehtoista tallia, joista yksi valittiin parhaimmaksi vaihtoehdoksi.
Vaihtoehdoissa esiteltiin kyseiseen navettarakennukseen tehtävät muutostyöt. Vaihtoehdoista parsinavetan osalta päädyttiin vaihtoehto A:han, koska se oli logistisesti järkevin. Vaihtoehdoissa B ja C oli myös huonosti varastointitilaa. Pihattonavetan osalta päädyttiin vaihtoehto C:hen, koska siitä saatiin pihatto- ja karsinajärjestelyiltään selväpiirteisin. Muissa vaihtoehdoissa ongelmana oli sokkeloisuus.
Valittuihin vaihtoehtoihin esiteltiin mahdollisia töiden koneellistamismahdollisuuksia muun muassa lannanpoistoon ja ruokintaan. Vaihtoehdoissa esitettiin myös hevosten tarhaamisjärjestely kohdetilan ympäristössä sekä mahdolliset uusien rakennusten, kuten lantaloiden ja kuivikevarastojen sijainnit navettarakennuksiin nähden. Kohdetilan ympäristöön suunniteltiin myös ajoreitti, jota voitaisiin hyödyntää molemmissa navettoihin tehdyissä talleissa.
Työssä noudatettiin maa- ja metsätalousministeriön asetusta tuettavien hevostalousrakennusten rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista, joka asettaa ehdot rakennuksen tukikelpoisuudelle. Hevostalouden harjoittamiselle on olemassa kahta erilaista tukea, jotka ovat maaseudun yritystuki ja maatalouden investointituki. Molemmissa tulee noudattaa edellä mainittua asetusta.
Työssä haastateltiin kahdeksaa hevostilallista. Haastattelujen tarkoituksena oli löytää mahdolliset hyödyt ja ongelmakohdat tuotantorakennuksen muuttamisessa talliksi. Isoin ja useimmiten esiintynyt haaste oli huonekorkeudessa, jota oli jouduttu kasvattamaan tavalla tai toisella useammalla eri tilalla. Haastatteluissa selvitettiin myös tilojen hevostenhoitotyöhön kuluvaa työaikaa, tukien hakua ja niiden saatavuutta, tallin toiminnallisuutta sekä muutostöistä aiheutuneita kustannuksia.
Tulevaisuudessa työstä hyötyvät uudet tallin rakentamista suunnittelevat hevosalan harrastajat sekä alan ammattilaiset. Työstä voi saada uusia ideoita omalle talliprojektille sekä löytää vaihtoehdon uudisrakentamiselle. Toimeksiantaja voi halutessaan hyödyntää työtä omassa neuvontatyössään. The goal of the work was to plan two stables for trotting horses on an old ranch. Stable design had to be eligible for subsidies. The planning took into account work efficiency, usability and already built structures of the farm. Horse ranchers were interviewed for background information on planning and designing the stables.
Interviews for this work were carried out using qualitative method. For planning, multiple sources were used: Vertex BD-software for computer aided design, original plans of the ranch, photography and interviews on the end customer. Three plans were created for both barn buildings and for each, one was chosen as the best option.
Options to convert an old cattle-barn to stable were introduced: Option A was chosen in this case because it was reasonable and the most usable. Options B and C were too low on storage space. For free-stall cattle-barn the option C was found most reasonable and usable compared to other options, that were either too complex to build or the rooms were in illogical order.
Mechanization was considered in planning for example on manure removal and feeding. The work also included the plans for horse pasture and the locations of possible new buildings such as manure storage and bedding material storage. Plans were also made for trotting horse training route for both stables.
The regulations of Ministry of Agriculture and Forestry of Finland for horse stabling buildings were followed in this thesis. These regulations set terms for subsidy backed construction of horse stables. Horse ranchers have two kinds of possible subsidies available for construction: agricultural business aid and investment aid for agriculture. Both of these subsidies follow the regulation set by Ministry of Agriculture and Forestry of Finland.
For this thesis, eight horse ranchers were interviewed. The purpose of these interviews was to find benefits and troubles when converting old buildings into stables. The most common challenge of these old buildings was the room height that had been too low before conversion project. The interview also included questions about the time spent on stable work, subsidies and availability, the functionality of current stables and building costs.
In the future this work could benefit new horse ranchers or equine professionals who think about converting old, already existing buildings into stables. From this thesis, one can get new ideas and find options for building all-new buildings. The client organization can use this work for their own counseling work.
Haastatteluissa käytettiin laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Suunnittelussa hyödynnettiin Vertex BD-rakennussuunnitteluohjelmistoa, alkuperäisiä navetoiden pohjakuvia, valokuvaamista sekä kohdetilan haastatteluja. Kummastakin navetasta laadittiin kolme vaihtoehtoista tallia, joista yksi valittiin parhaimmaksi vaihtoehdoksi.
Vaihtoehdoissa esiteltiin kyseiseen navettarakennukseen tehtävät muutostyöt. Vaihtoehdoista parsinavetan osalta päädyttiin vaihtoehto A:han, koska se oli logistisesti järkevin. Vaihtoehdoissa B ja C oli myös huonosti varastointitilaa. Pihattonavetan osalta päädyttiin vaihtoehto C:hen, koska siitä saatiin pihatto- ja karsinajärjestelyiltään selväpiirteisin. Muissa vaihtoehdoissa ongelmana oli sokkeloisuus.
Valittuihin vaihtoehtoihin esiteltiin mahdollisia töiden koneellistamismahdollisuuksia muun muassa lannanpoistoon ja ruokintaan. Vaihtoehdoissa esitettiin myös hevosten tarhaamisjärjestely kohdetilan ympäristössä sekä mahdolliset uusien rakennusten, kuten lantaloiden ja kuivikevarastojen sijainnit navettarakennuksiin nähden. Kohdetilan ympäristöön suunniteltiin myös ajoreitti, jota voitaisiin hyödyntää molemmissa navettoihin tehdyissä talleissa.
Työssä noudatettiin maa- ja metsätalousministeriön asetusta tuettavien hevostalousrakennusten rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista, joka asettaa ehdot rakennuksen tukikelpoisuudelle. Hevostalouden harjoittamiselle on olemassa kahta erilaista tukea, jotka ovat maaseudun yritystuki ja maatalouden investointituki. Molemmissa tulee noudattaa edellä mainittua asetusta.
Työssä haastateltiin kahdeksaa hevostilallista. Haastattelujen tarkoituksena oli löytää mahdolliset hyödyt ja ongelmakohdat tuotantorakennuksen muuttamisessa talliksi. Isoin ja useimmiten esiintynyt haaste oli huonekorkeudessa, jota oli jouduttu kasvattamaan tavalla tai toisella useammalla eri tilalla. Haastatteluissa selvitettiin myös tilojen hevostenhoitotyöhön kuluvaa työaikaa, tukien hakua ja niiden saatavuutta, tallin toiminnallisuutta sekä muutostöistä aiheutuneita kustannuksia.
Tulevaisuudessa työstä hyötyvät uudet tallin rakentamista suunnittelevat hevosalan harrastajat sekä alan ammattilaiset. Työstä voi saada uusia ideoita omalle talliprojektille sekä löytää vaihtoehdon uudisrakentamiselle. Toimeksiantaja voi halutessaan hyödyntää työtä omassa neuvontatyössään.