Näkymätön vanhus : omaisyhteistyön kehittäminen vanhuksen identiteetin säilymiseksi hoivakodissa

Abstract

Omaisyhteistyön merkitys vanhusten ympärivuorokautisen hoivan piirissä on vähemmän huomiota saanut osa-alue. Omaisyhteistyö koetaan usein haastavana työkenttänä. Kirjallisuuden mukaan omaisilta puuttuu käsitys omasta roolistaan hoivakotimaailmassa ja heidän läsnäolonsa sekä panoksensa hoito- ja palvelusuunnitelmakeskusteluissa on puutteellista. Hoitajat kokevat omaisyhteistyön usein vaikeana työkenttänä, jopa turhana työnä, ja omaisyhteistyöhön koetaan menevän paljon aikaa todellisen työajan kuluessa kuitenkin kaikkeen muuhun.

Kuitenkin omaisen rooli hauraan, ympärivuorokautista huolenpitoa tarvitsevan vanhuksen hyvässä ja kokonaisvaltaisessa hoidossa on merkittävä. Vanhuksen identiteetti on aiempien tutkimusten mukaan vaarassa kadota tämän muutettua tehostetun hoivan piiriin. Tunnustavalla hoitofilosofialla voidaan tukea identiteetin säilymistä. Hoivakotimaailmassa tämä edellyttää vanhuksen elämäntarinan tuntemista ja sen ottamista osaksi hoivan arkea. Omainen on yleensä ainoa, joka pystyy sanoittamaan vanhuksen elämänhistoriaa, hänen tapojansa ja mieltymyksiänsä, ylipäätään kertomaan millainen juuri tämä ihminen on ollut ja millaisen elämän hän on elänyt.

Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena on ollut selvittää, miten vanhuksen identiteettiä voidaan ylläpitää hoiva-asumisessa omaisten näkökulmasta. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin syksyllä 2020 ja siitä saatujen tutkimustulosten pohjalta järjestettiin yhteiskehittelytilaisuus aivoriihi idealla. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla menetelmällä, jossa keskeisinä käsitteinä tämän työn näkökulmasta voidaan pitää omaisyhteistyötä, identiteettiä ja tunnustavaa hoitosuhdetta.

Saatujen tulosten mukaan voidaan sanoa hyvän ja vanhuksen identiteettiä tukevan hoivatyön pohjautuvan luottamukselliseen omaisyhteistyöhön, jossa hoitohenkilökunnan tuttuus ja yhtenäinen tiedonkulku esiintyvät avainasemassa. Omaisten näkökulmasta hoivasuhteen alku ja molemmin puolinen tutustuminen siinä edistävät niin identiteetin pysyvyyttä kuin lisäävät luottamusta. Paitsi hoitajan ja asukkaan välinen tutustuminen, omaisten näkökulmasta identiteetin ylläpysymiseen vaikutti myös se, että hoivakodin asukkaat tutustuisivat toistensa elämänhistoriaan yhteisöllisellä tasolla. Kaikenlainen elämänhistoriaan liittyvä tekeminen niin hoitajan kuin asunyhteisön kanssa nähtiin myös tärkeäksi identiteetin säilymisessä.

Siinä missä identiteettiä tukeva hoiva sisälsi omaisten mukaan myös yhteisöllisiä piirteitä, tunnustava hoitosuhde näyttäytyi hoitajan ja vanhuksen kahdenkeskisenä kanssakäymisenä ja hoitajan intensiivisenä läsnäolona. Tunnustavassa hoitosuhteessa välittyi omaisten näkökulmasta myös arvostava ja yhdenvertainen kohtaaminen.