Aikatauluttamisen kehitystyö
Kulmala, Teemu (2022)
Kulmala, Teemu
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205057336

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Consti Korjausrakentaminen Oy:n kanssa. Työnjohdolla on ollut
haasteita viikkoaikataulun muokkaamisessa ja sen täytössä toimivaksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena oli, että
yrityksessä käytäisiin keskustelua aiheesta ja lisäksi tavoitteena oli kehittää toimivampia aikataulumalleja
yrityksen käyttöön helpottamaan aikataulujen käyttöä. Lisäksi haluttiin aikataulun esittämistä selkeämmäksi
työmaalla työntekijöille ja aliurakoitsijoille. Tavoitteena oli luoda aikataulumalli, jolla saadaan tekijät sitoutumaan aikatauluun.
Opinnäytetyössä käsiteltiin projektin aikataulun kehittämistä ja hallintaa työmaalla. Työtä varten keskusteltiin sekä työnjohtajien että työntekijöiden kanssa sekä muokattiin aikataulupohjia toimivammiksi malleiksi.
Tarkoitus oli, että nämä uudet mallit helpottaisivat työnjohdon työtä sekä aikataulujen esittämistä. Näin
työnjohdon olisi helpompi esittää ja työskennellä aikataulun parissa. Opinnäytetyössä on tarkasteltu myös
tuotannonohjausta ja kokouskäytäntöjä.
Työntekijöiden ja työnjohtajien kanssa huomattiin, ettei aikataulun esittäminen tuotannon työntekijöille ollut
riittävän tarkalla tasolla. Tahtiaikataulupohjassa olisi hyvä ottaa huomioon myös talotekniikka, ettei suurempia päällekkäisyyksiä tulisi työvaiheisiin ja toteutus olisi käytännöllinen ja toimiva. Opinnäytetyön aikana luotiin esimerkiksi valkotaululle tuleva kolmiviikkoisaikataulupohja. Työssä kehitettiin myös tahtiaikatauluversio
käytännöllisemmäksi.