Turmiolan Tommi herää henkiin - vai herääkö - : dokumentoinnin merkitys kulttuurihistoriallisten kohteiden säilyttämisessä
Lehtinen, Outi (2022)
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205098054
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205098054
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tutkittiin 1850-luvun mekaanisesta puuhierremassasta valmistetulle paperille painettua kahdeksan grafiikanvedoksen sarjaa ja vedoksille aiemmin tehtyjä konservointeja. Aiempien konservointikäsittelyjen dokumentointitiedot poimittiin Museum Plus -kokoelmanhallintajärjestelmän konservointitiedostosta, minne ne oli aiemmin siirretty käsin kirjoitetuista konservointikertomuksista tietoisena niiden puutteellisuudesta. Sellaisena ne kertovat konservoinnin historiasta. Tutkittavana oli Kansallismuseon historian kokoelmiin kuuluva litografiasarja ”Turmiolan Tommin elämäkerta, kuvin selitetty”, joka kesäaikaan on nähtävissä Seurasaaren ulkomuseossa Kahiluodon kartanon biljardihuoneessa. Litografiasarjalle tehtiin lisäksi kuntokartoitus, konservointisuunnitelma ja konservointi.
Paperi oli monin tavoin vaurioitunut; pH ennen konservointia oli jopa alle neljä. Paperilaadun historia alkaen hierremassan havupuukuidusta paperintuotannon prosessiin ja liima-aineisiin on ollut hapan. Vedospapereissa oli runsaasti kosteuden aiheuttamia vesivauriorajoja, pinttynyttä likaa ja tahroja. Myös mahdollisia aiempien konservointikäsittelyjen jälkiä oli nähtävillä.
Aiempien konservointikäsittelyjen dokumentointi oli suurelta osin hyvin suppea eikä käytettyjä materiaaleja tai konservointimenetelmiä ollut avattu lainkaan. Nykyisten konservointitoimintaa säätelevien eettisten ohjeiden valossa tarkasteltuna konservointipäätösten tekeminen on aiemmin saattanut olla nykyistä subjektiivisempaa. Aiemmin tehdyt, tunnistamattomaksi jäävät konservoinnit rajoittavat tulevien konservaattorien mahdollisuuksia työmenetelmien valinnassa ja samalla myös historiallisen kulttuuriperinnön säilymistä.
Paperi oli monin tavoin vaurioitunut; pH ennen konservointia oli jopa alle neljä. Paperilaadun historia alkaen hierremassan havupuukuidusta paperintuotannon prosessiin ja liima-aineisiin on ollut hapan. Vedospapereissa oli runsaasti kosteuden aiheuttamia vesivauriorajoja, pinttynyttä likaa ja tahroja. Myös mahdollisia aiempien konservointikäsittelyjen jälkiä oli nähtävillä.
Aiempien konservointikäsittelyjen dokumentointi oli suurelta osin hyvin suppea eikä käytettyjä materiaaleja tai konservointimenetelmiä ollut avattu lainkaan. Nykyisten konservointitoimintaa säätelevien eettisten ohjeiden valossa tarkasteltuna konservointipäätösten tekeminen on aiemmin saattanut olla nykyistä subjektiivisempaa. Aiemmin tehdyt, tunnistamattomaksi jäävät konservoinnit rajoittavat tulevien konservaattorien mahdollisuuksia työmenetelmien valinnassa ja samalla myös historiallisen kulttuuriperinnön säilymistä.