Saamelaisalueen yhteismetsien osakkaiden kyselytutkimus
Heikkinen, Tuomo (2022)
Heikkinen, Tuomo
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060114419

Tiivistelmä
Saamelaisalueella on vallinnut erilaisten metsänkäyttömuotojen välisiä ristiriitoja jo vuosien ajan. Yhteismetsien puukauppatilanne on muodostunut paikoitellen erittäin vaikeaksi. Saamelaisten oikeuksien turvaaminen ja luontojärjestöjen tekemät aluerajaukset ovat johtaneet isojen puunostajien vetäytymiseen alueelta. Puunostajat noudattavat FSC-sertifioinnin kriteereitä, kuten kontrolloidun puun standardia, ja he eivät halua vaarantaa omaa asemaansa markkinoilla ottamalla riskiä sertifikaatin menetyksestä.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää saamelaisalueen yhteismetsien osakkaiden tavoitteita yhteismetsäomistukselleen sekä niiden tärkeysjärjestystä osakkaille. Myös osakkaiden taustatietojen vaikutusta tavoitteisiin selvitettiin. Tutkimus toteutettiin määrällisenä kyselytutkimuksena Webropol-ohjelmalla. Kysely lähetettiin otantajoukolle sähköpostin liitteenä. Tutkimuksesta on mahdollista saada tietoja alueella vallitsevien metsien käyttöä koskevien erilaisten näkemysten ja metsän eri käyttömuotojen yhteensovittamisen ratkaisemiseksi. Lisäksi yhteismetsät voivat halutessaan käyttää tuloksia oman toimintansa kehittämiseen osakkaiden tavoitteita paremmin tukevaksi.
Kyselyn tuloksista oli havaittavissa, että yhteismetsäomistus keskittyy yli 50-vuotiaille ja että suurin osa osakkaista asuu Lapin ulkopuolella muualla Suomessa. Erilaiset virkistyskäytön tavoitteet korostuivat voimakkaasti vastauksissa, ja luonnonsuojelullisten näkökohtien huomiointi oli myös tärkeää. Edellä mainittuja painotuksia selittävät todennäköisesti pienet keskimääräiset osuuksien omistusmäärät ja siten pieni osakaskohtainen taloudellinen merkitys.