Polku pimeästä. Taiteellis-tutkimuksellinen tanssivideoteos pelosta ja turvasta

Abstract

Opinnäytetyöni taustalla olivat omakohtaiset kokemukset elämää usein ohjaavasta pelosta sekä koronapandemian aiheuttama lisääntynyt pelko yhteiskunnassamme. Opinnäytetyön tavoitteena oli käsitellä tanssivideoiden avulla omia pelkoja suhteessa turvallisuuden tunteeseen. Tavoitteena oli myös ilmentää aiemmin kokemiani pelkoja tanssin, liikkeen ja musiikin keinoin käyttäen hyväksi tunteisiin perustuvia liikeimprovisaatio tehtäviä. Tärkeäksi näkemykseksi ajankohtaisesta, vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen nousi työn lähtökohdaksi myös pelkojen reflektointi suhteessa yhteiskuntaan.

Kuusi tanssivideota kertovat peloista ja niistä vapautumisesta. Kuvaaminen tapahtui siten, että ensimmäiset videot kuvattiin pandemian rajoitustoimien alussa ja viimeiset kuvattiin lopulta yhteiskunnan vapautumisen aikana. Viimeisin tanssivideo valmistui sattumalta samanaikaisesti kuin pandemian rajoitustoimet vapautettiin yhteiskunnassamme. Samanaikaisesti kävin lävitse omaa elämääni, jota pelot ja ahdistukset olivat rajoittaneet, mutta joista lopulta vapauduin.

Luin paljon pelko, tunne-, kosketus- ja aisteihin liittyvää kirjallisuutta ja tutkimuksia sekä perehdyin videoiden työstämisen ohella aivojen ja hermoston toimintaan ja tunteiden aiheuttamiin kehollisiin reaktioihin. Kiinnostuin erityisesti kiertäjähermoston toiminnasta, koska sillä on suora yhteys kehon reaktioihin. Minua kiinnostaa se, miten tunteet tulevat biologian mukaan ennen järkeä ja kuinka tunteet toimivat väylänä autonomisen hermoston toimintaan. Autonominen hermosto arvioi kaiken aikaa sitä olemmeko turvassa, vai uhkaako jokin vaara meitä.

Opinnäytetyön prosessissa pandemian aikana selvisi erityisesti tunteiden merkitys. Pelko on hyväksyttävä ja hyödyllinen tunne, mutta sille ei saa antaa valtaa eikä se saa alkaa ohjata elämässä. Sulkutoimien aiheuttava eristyneisyys osaltaan voimisti erilaisten tuntemusten roolia; usein elämän suorittaminen ilman rajoitteita saa unohtamaan tunteiden äärelle pysähtymisen. Nyt oli pakko pysähtyä, ihan jokaisen. Oli kuitenkin eri asia, miten kukin ihminen tämän pakotetun pysähtymisen otti vastaan ja hyödynsi positiiviseksi itsetutkiskelun mahdollisuudeksi. Minulla tämä tilanne synnytti tämän opinnäytetyön. Pysähdyin pohtimaan pelkoa ja liikkellistin sen videolle. Prosessi opetti minulle, että tanssin perinteinen rooli näyttämötaiteena sai kohdallani haastajan videotaiteesta tanssin kuvaajana, yhteiskunnallisena kyseenalaistajana ja uteliaana tutkimuksen välineenä.