Tuulivoimatoimijan turvallisuuskäsikirja
Meronen, Anni (2022)
Meronen, Anni
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060315046

Tiivistelmä
Työn aihe on tuulivoimatoimijan turvallisuuskäsikirja. Käsikirja kattaa olennaiset aiheet yrityksen turvallisuuspolitiikasta sekä terveyteen liittyvistä käytännöistä. Tavoitteena on, että yrityksellä on mahdollisimman hyvät edellytykset jatkuvasti parantaa turvallisuutta.
Yrityksellä ei ole ollut olemassa yhtenäistä kokonaisuutta turvallisuuskäytännöistä. Oikeusturvan kannalta on hyvä olla olemassa yhtenäinen dokumentti turvallisuusasioista.
Asiakkaiden lisäksi yrityksellä on alihankkijoita ja turvallisuuskäsikirjan avulla yritys pystyy tarvittaessa todistamaan toimivansa vastuullisesti ja turvallisesti.
Työssä pohditaan sitä, minkälainen asiakirja palvelee tavoitteita parhaiten. Käsikirjaa on lähdetty kokoamaan jo olemassa olevista tiedoista, minkä lisäksi on myös laajennettu tietoa ulkoisista lähteistä. Käsikirjan tietojen kokoamisessa ja oikeellisuudessa on tietoa kerätty myös haastattelemalla yrityksen henkilöstöä.
Toteutustavaksi valittiin asiakirjan laadinta PowerPoint-alustalle. Yritykseltä on tullut alustavia ehdotuksia työn sisällöstä, joka on tarkentunut työn edistyttyä. Aluksi rakenteesta on muodostettu vuokaavio, jossa esitetään kaikki aihepiirit. Vuokaavion jälkeen on jokaiseen aiheeseen perehdytty yksityiskohtaisemmin ja niistä on koottu tärkeimmät asiat käsikirjaan. Henkilöstöä helpottamaan vuokaavioon on tehty linkitykset, jotta jokaisen on helppo päästä navigoimaan haluamaansa aihepiiriin.
Turvallisuuskäsikirjaa tullaan käyttämään henkilöstön koulutusmateriaalina. PowerPointalustan takia käsikirjaa, tai osia siitä, on helppo käyttää koulutusmateriaalina. Henkilöstön on myös helppo koulutuksen jälkeen löytää asiakirja omaan käyttöön ja etsiä sieltä vastauksia omiin askarruttaviin kysymyksiin.