”Tärkeää, että tällaisiakin asioita tuodaan tapetille, eikä niistä vaieta.” : vanhustyön ammattilaisten kokemuksia lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisen valmiuksista

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia vanhustyön ammattilaisilla on valmiudesta ottaa lähisuhdeväkivalta tai muu kaltoinkohtelu puheeksi asiakastyössä ja millaisia koulutuksia ammattilaiset ovat saaneet ja millaisia koulutuksia he toivovat jatkossa lähisuhdeväkivaltaan liittyen. Opinnäytetyön tavoite oli antaa työelämälle tietoa tämänhetkisestä tilanteesta ja esittää suosituksia asian eteenpäin viemiseksi tämänhetkiset lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisen suositukset huomioiden. Suomessa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suositellut systemaattista lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamista sosiaali- ja terveyspalveluissa. Elämä ilman väkivaltaa on jokaisen ihmisen ihmisoikeus.

Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kaltoinkohteluun ja lähisuhdeväkivaltaan liittyen oli pidetty aikaisempina vuosina koulutuksia vanhustyön ammattilaisille, ja opinnäytetyöhön osallistujat (n = 5) valikoituivat sillä perusteella, että he olivat käyneet koulutuksissa. Teoriaosuudessa käsitellään opinnäytetyön kannalta keskeisiä käsitteitä väkivallan ilmenemismuodoista ja esiintyvyydestä, puheeksi ottamisen käytännöistä ja tämänhetkisistä suosituksista. Opinnäytetyö toteutettiin laadullista tutkimusmenetelmää käyttäen teemahaastatteluna ja vastaukset analysoitiin teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen.

Opinnäytetyön tulosten mukaan lähisuhdeväkivaltaa näyttäytyi vanhustyön asiakastyössä harvoin ja esiin nousseet tapaukset olivat yksittäisiä. Suurin osa vastaajista koki, että väkivalta voi jäädä työntekijöiltä huomaamatta, vaikka he tunnistivat eri väkivallan muotoja työssään. Työntekijöiden puheeksi ottamisen valmiuksia kuvasivat käytössä olevat väkivaltaan puuttumisen keinot. Suurin osa otti asian puheeksi ensin työyhteisössä tai väkivallan tullessa ilmi asiakkaalta. Vaikeimmaksi aiheeksi koettiin seksuaalisen väkivallan puheeksi ottaminen. Suurimmassa osassa työyhteisöistä ei ollut ohjeistusta lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisesta. Koulutukset olivat lisänneet osalla vastaajista puheeksi ottamisen valmiutta ja koulutuksia toivottiin jatkossa väkivallan eri muodoista, asiakkaan eteenpäin ohjauksesta ja kaupungin toimintaohjeesta väkivaltatapauksissa. Kaikki vastaajat toivoivat käytännönläheistä koulutusta lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamiseen tai siihen puuttumiseen.

Lähisuhdeväkivaltaan liittyvät koulutukset voivat lisätä puheeksi ottamisen valmiutta asiakastyössä. Jatkoa ajatellen tarvittaisiin käytännönläheisiä koulutuksia lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisesta. Yhtenäinen toimintaohje väkivaltatapauksiin puuttumiseksi ja asiakaslähtöinen menetelmä lähisuhdeväkivallan kartoittamiseksi olisi lisäksi tarpeen, jotta ikääntyneet asiakkaat saisivat tasavertaisesti apua lähisuhteissa ilmenevään väkivaltaan. Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoittaminen tulisi saada osaksi ikääntyneen asiakkaan kokonaistilanteen kartoittamista tulevaisuudessa.

The purpose of this thesis was to find out what kind of experiences elderly care workers have in the readiness to talk about domestic violence or other abuse in client work, what kind of training they have received, and what kind of training they want in the future in relation to domestic violence. The aim of the thesis was to inform working life about the current situation and to make recommendations for taking the matter forward, taking into account the current recommendations for addressing domestic violence. In Finland, systematic reference to domestic violence in social and health services has been recommended. Life without violence is a human right for every human being.

The thesis was carried out in collaboration with the City of Helsinki. In connection with abuse and domestic violence, trainings for the social workers for had been held in previous years, and participants in the thesis (n = 5) were selected on the basis that they had attended such training. The theoretical part dealt with the key concepts of the manifestations and incidence of violence, the practices of speaking and current recommendations. The thesis was carried out using a qualitative research method, a thematic interview, and the answers were analyzed using theory-guided and data-driven content analysis.

According to the results, the phenomenon of domestic violence had appeared little in the work and the cases that arose were isolated. The majority of respondents felt that violence may go unnoticed by employees even though they identified different forms of violence in their work. The employees´ preparedness to speak about the subject was described by the methods used to intervene in violence, and most of them first raised the issue in the work community or when the violence came to light from a client. The most difficult topic was perceived to be sexual violence. Most work communities did not have guidelines for addressing domestic violence.

The trainings had increased the readiness of some of the respondents to speak up, and they were hoped for in the future as well, on various forms of violence, on the client's forward guidance and on the city's policy in cases of violence.

In conclusion, training related to domestic violence can increase the readiness to speak up in client work. For the future, hands-on training on domestic violence would be needed. In addition, a unified guideline for dealing with incidents of violence and a client-oriented method for mapping put domestic violence would be necessary in order for elderly clients to receive equal help with domestic violence. Systematic mapping of domestic violence should be part of the mapping of the overall situation of elderly clients in the future.