Vaatetusalan myyjien perehdyttäminen yrityksessä X
Katainen, Anu (2022)
Katainen, Anu
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060816574

Tiivistelmä
Nykyajan asiakaspalvelutyössä vaihtuvuus on suurta ja yritykset käyvät kilpailua asiakkaista sekä osaavista työntekijöistä. Yrityksen tulee siis tuottaa arvoa sekä asiakkailleen että työntekijöilleen. Työntekijöillä on tärkeä rooli asiakaskokemuksen muodostumisessa ja myyntityössä myyjät tuottavat asiakkaille arvoa yrityksen strategian mukaisesti. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen luo pohjan työntekijän osaamiselle ja asiakkaiden kohtaamiselle. Kuitenkin myös työntekijät haluavat tuntea olevansa yritykselle tärkeitä, jolloin henkilöstökokemuksen merkitystä ei pidä aliarvioida.
Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, kuinka toimeksiantaja Yritys X:n perehdyttämistä voidaan kehittää. Tavoitteena on pyrkiä löytämään kehityskohtia uuden työntekijän näkökulmasta perehdytystä ajatellen. Perehdytystä voidaan kehittää selvittämällä, mitä toimeksiantaja yrityksessä työskentelevät myyjät ajattelevat myyjien perehdyttämisestä ja minkälaista perehdytystä he ovat saaneet aloittaessaan yrityksessä.
Opinnäytetyön teoreettisessa viitekehyksessä käydään läpi perehdyttämisen merkitys yrityksen, työyhteisön ja uuden työntekijän näkökulmat huomioiden. Tietoperustassa käsitellään myös perehdyttämisen hyötyjä sekä perehdytysprosessia. Toimialan näkökulmasta perehdytystä käsitellään asiakaskokemuksen sekä asiakkaalle luotavan arvon kautta.
Opinnäytetyön kvantitatiivinen tutkimus toteutettiin syksyllä 2021. Tutkimusongelman selvittämiseksi tutkimuslomake lähetettiin kaikille Suomen Yritys X:n myymälöiden myyjille, jotka toimivat tutkimuksen kohderyhmänä. Tutkimuksen kyselylomake laadittiin Webropol-työkalun avulla.
Tutkimustuloksista selvisi, että perehdyttämisessä on ollut eroja perehdytykseen kuuluvien osa-alueiden välillä. Vastaajat myös kokevat, että uuden myyjän olisi hyödyllistä saada enemmän tietoa joistakin osa-alueista. Toimeksiantaja yrityksen myyjät kokevat perehdytysjakson keston liian lyhyeksi ja, että pidemmällä perehdytyksellä voisi olla positiivisia vaikutuksia myymälöiden päivittäiseen toimintaan.
Tutkimustulosten perusteella toimeksiantajayrityksen myyjät ovat tyytyväisiä saamaansa perehdytykseen. Perehdytysjakson kestoa voisi kuitenkin harkita hieman pidennettävän. Toimeksiantaja voisi myös tarkastella mahdollisen lisäperehdytyksen tarvetta myymälöissään tietyistä aihealueista, joiden perehdyttämisessä huomattiin olevan puutteita. Toimeksiantaja voisi myös toistaa tutkimuksen myymälöissään, jotta perehdytysprosessin kehittymistä olisi mahdollista seurata.