ICT:n rooli operatiivisen päällikön työssä - opinnäytetyö
Perätalo, Teemu (2022)
Perätalo, Teemu
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060816659

Tiivistelmä
Tässä päiväkirjaopinnäytetyössä seurataan operatiivisena päällikkönä toimivan työntekijän päivittäistä tekemistä ICT-asioiden parissa PK-yrityksessä. Tavoitteena oli tutkia työntekijän päivittäistä työtä, työpäivän tavoitteita, niiden täyttymistä sekä löytää kehittämiskohteita omalle työnteolle. Työntekijä on toiminut saman työnantajan palveluksessa vuodesta 2014 lähtien ja hänen edustamansa yritys kuuluu isompaan konserniin.
Tämän päiväkirjaopinnäytetyön toteutus on tehty kahdessa osassa. Ensimmäinen neljän viikon jakso alkoi 11.10.2021 ja loppui 5.11.2021. Toinen neljän viikon jakso alkoi 21.3.2022 ja päättyi 15.4.2022.
Opinnäytetyön sisältö koostuu seurantaviikkojen aikana kirjoitetuista päiväkirjamerkinnöistä, joissa työntekijä reflektoi työtänsä, työpäivien tavoitteita ja niiden toteutumista. Työtehtävien keskeinen sisältö koostuu konsernin yrityksissä käytössä olevan Odoo- toiminnanohjausjärjestelmän versiopäivitys-projektin edistämisestä, aputyökalusovelluksen koodaamisesta ja kehittämisestä sekä yrityksen pääkäyttäjänä toimimisesta useammassa eri järjestelmässä. Lisäksi viikoittaisissa analyyseissä käydään teoriataustaan peilaten läpi seurantaviikkojen aikana esille nousseita teemoja omassa tekemisessä ja konsernin yhteisissä tekemisissä.
Keskeisimpinä havaintoina kirjoittaja on huomannut kehittyneensä aktiiviseksi vuorovaikutuksen ylläpitäjäksi moniyritysympäristössä. Hän kykenee hahmottamaan tärkeät liiketoiminnalliset eroavaisuudet edustamansa yrityksen ja muiden konsernin yhtiöiden välillä. Apusovelluksen koodaaminen on laajentanut osaamista JavaScript-kielessä huomattavasti sekä erilaisissa JavaScript-ohjelmistokehyksissä. Myös ymmärrys projektityöstä kehittyi varsinkin opinnäytetyöni toisella seurantajaksolla.