Päiväkirja työharjoittelusta etuuskäsittelijänä
Pihlajaniemi, Nora (2022)
Pihlajaniemi, Nora
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060816791

Tiivistelmä
Tämä liiketalouden tradenomin tutkintoon kuuluva opinnäytetyö toteutettiin päiväkirjamuotoisena. Päiväkirjassa seurattiin etuuskäsittelijän työskentelyä Kelassa yhdeksän viikon ajan ajalla 4.4.2022-3.6.2022.
Opinnäytetyö alkoi johdannolla ja lähtötilanteen kuvauksella, joka sisälsi oman työn analysointia ja sidosryhmien esittelyn. Sen jälkeen oli varsinainen seurantajakso eli päiväkirja. Lopussa oli pohdinnalle oma kappale, joka esitteli koko päiväkirjan kirjoittamisen prosessi ja tuloksia.
Päiväkirja muodostui viikko kerrallaan aihepiirin esittelystä, päiväkirjamerkinnöistä ja viikkoanalyysistä. Jokaisella viikolla oli oma nimetty teemansa, jonka keskeiset käsitteet määritellään aina viikon alussa. Teemat valittiin HR:n ja johtamisen aihepiireistä. Päiväkirjamerkinnät muodostuivat työtehtävien esittelystä ja työpäivien muusta sisällöstä. Jokaisesta työpäivästä kirjoitettiin sen sisällöstä ja työtehtävistä. Viikon lopussa oli viikkoanalyysi, jossa syvennytään valittuun teemaan oman työviikon pohjalta ja analysoidaan aihetta syvemmin.
Lopussa esiteltiin päiväkirjan kirjoittamisen aikana opittuja asioita ja pohdittiin kehityskohteita tulevaisuuteen. Pohdinta käsitti koko seurantajakson keskeiset havainnot ja tiivisti yhteen opinnäytetyön tärkeimmät teemat.