Lähdeanalyysi toimintaterapian opinnäytetöistä
Puolimatka, Eija (2022)
Puolimatka, Eija
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022081519477

Tiivistelmä
Tavoitteena oli tutkia lähdeanalyysimenetelmää käyttäen Oulun ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa vuosina 1996, 2008 ja 2020 valmistuneiden opinnäytetöiden lähdeaineistoa. Tutkittavina kohteina olivat lähteiden määrä, julkaisumuodot, -kielet ja lähteiden iät. Tutkimustehtäviksi muodostui selvittää, millaisia lähteitä Oulun ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelmien opinnäytetöissä oli käytetty, millaisia eroavaisuuksia eri vuosina valmistuneiden opinnäytetöiden lähteiden käytössä esiintyi sekä vastasiko lähteiden käyttö Oulun ammattikorkeakoulun opinnäytetöille asetettuja tavoitteita lähteiden osalta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin lähdeanalyysiä ja tutkimusmetodologiana toimi kvalitatiivinen tutkimus. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa.
Tutkimuksessa haluttiin tietoa opinnäytetöiden lähteiden käytöstä Oulun ammattikorkeakoulun historian eri vaiheilta. Tutkittava aineisto koostui siten kolmelta eri vuosikymmeneltä. Tutkittavia opinnäytetöiden lähdeluetteloita oli tutkimuksessa mukana varhaisimman ja keskimmäisen tutki-musvuoden kaikki lähdeluettelot eli 17 kappaletta sekä viimeisimmältä tutkimusvuodelta 12 lähdeluetteloa eli sama määrä kuin keskimmäisenä tutkimusvuonna valmistuneita opinnäytetöitä oli eli 12 kappaletta. Tutkittavia lähteitä oli kaikkiaan 1521. Teoriaosuudessa perehdyttiin ammattikorkeakoulutukseen ja toimintaterapian opintoihin, tieteelliseen tietoon ja tieteelliseen julkaisemiseen sekä lähdeanalyysiin tutkimusmenetelmänä.
Tutkimusvuosien lähteidenkäyttö osoittautui yllättävän yhtenäiseksi. Ammattiyhteisöille suunnattujen julkaisuiden käyttö oli runsasta kaikkina vuosina. Englanninkielisten tieteellisten vertaisarvioitujen artikkelien käyttö lähteinä kasvoi selvästi viimeisenä tutkimusvuonna. Opinnäytetyön ohjeistuksen ja tiedonhankinnan opetuksen voidaan katsoa onnistuneen validin tiedon käytön osalta. Tuloksia lähteiden tieteellisyydestä ja vastaavuudesta Oamkin opinnäytetöiden lähteiden käytön ohjeistukseen voidaan pitää enemmän suuntaa antavana pohdintana kuin tarkkana analyysina.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan käyttää Oamkin kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämismenetelmien sekä muita tieteellistä tiedonhankintaa sisältävien kurssien suunnittelussa. Mahdollisesti myös Oulun yliopiston kirjasto voi hyötyä tutkimustuloksista Hakupaja-palvelussa. Toivottavasti tutkimuksesta olisi apua ammattikorkeakouluopiskelijoille opinnäytetyönsä tekemisessä. Tutkimusta voivat käyttää myös työnantajatahot toimintaterapian asiantuntijoiden ammatillisen kehittymisen tukemisessa. The objective was to study the source analysis method using the source material of theses completed in 1996, 2008 and 2020 in the Oulu University of Applied Sciences’ degree program of occupational therapy. The objects for research were the total number of sources, publication formats, languages, and the ages of the sources. The research tasks were to determine what kind of sources were used in the theses of occupational therapy degree programs at Oulu University of Applied Sciences, what kind of differences occurred in the use of sources in theses completed over the years, and whether the use of sources corresponded to the goals set for theses of Oulu University of Applied Sciences. Source analysis was used as the research method, and qualitative research acted as the methodology of research. The thesis was completed in co-operation with Oulu University of Applied Sciences.
The use of sources turned out to be surprisingly homogenous during all years of the research. The application of publications directed towards professional communities was abundant over all the years concerned. The use of peer-reviewed scientific articles in English increased significantly in the last year of the study. The thesis guidance and information acquisition teaching concerned can be considered successful, because how to use valid information in the theses had been understood. The findings on the scientific relevance of the sources and correspondence to the Oulu UAS (Oulu University of Applied Sciences) quidelines can be viewed as more of a guiding reflection than a precise analysis.
The result obtained in the study can be used in the planning of Oulu UAS research and development methods in the rehabilitation field as well as other cources containing scientific information acquision. Possibly the University of Oulu Library can also benefit from the research results in its Book a librarian service (search workshop). Hopefully the research may be of assistance to University of Applied Sciences students in completing their theses. The research can also be used by employers to support the professional development of occupational therapy experts.
Keywords: source analysis, bibliography analysis, thesis, University of Applied Sciences, occupational therapy
Tutkimuksessa haluttiin tietoa opinnäytetöiden lähteiden käytöstä Oulun ammattikorkeakoulun historian eri vaiheilta. Tutkittava aineisto koostui siten kolmelta eri vuosikymmeneltä. Tutkittavia opinnäytetöiden lähdeluetteloita oli tutkimuksessa mukana varhaisimman ja keskimmäisen tutki-musvuoden kaikki lähdeluettelot eli 17 kappaletta sekä viimeisimmältä tutkimusvuodelta 12 lähdeluetteloa eli sama määrä kuin keskimmäisenä tutkimusvuonna valmistuneita opinnäytetöitä oli eli 12 kappaletta. Tutkittavia lähteitä oli kaikkiaan 1521. Teoriaosuudessa perehdyttiin ammattikorkeakoulutukseen ja toimintaterapian opintoihin, tieteelliseen tietoon ja tieteelliseen julkaisemiseen sekä lähdeanalyysiin tutkimusmenetelmänä.
Tutkimusvuosien lähteidenkäyttö osoittautui yllättävän yhtenäiseksi. Ammattiyhteisöille suunnattujen julkaisuiden käyttö oli runsasta kaikkina vuosina. Englanninkielisten tieteellisten vertaisarvioitujen artikkelien käyttö lähteinä kasvoi selvästi viimeisenä tutkimusvuonna. Opinnäytetyön ohjeistuksen ja tiedonhankinnan opetuksen voidaan katsoa onnistuneen validin tiedon käytön osalta. Tuloksia lähteiden tieteellisyydestä ja vastaavuudesta Oamkin opinnäytetöiden lähteiden käytön ohjeistukseen voidaan pitää enemmän suuntaa antavana pohdintana kuin tarkkana analyysina.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan käyttää Oamkin kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämismenetelmien sekä muita tieteellistä tiedonhankintaa sisältävien kurssien suunnittelussa. Mahdollisesti myös Oulun yliopiston kirjasto voi hyötyä tutkimustuloksista Hakupaja-palvelussa. Toivottavasti tutkimuksesta olisi apua ammattikorkeakouluopiskelijoille opinnäytetyönsä tekemisessä. Tutkimusta voivat käyttää myös työnantajatahot toimintaterapian asiantuntijoiden ammatillisen kehittymisen tukemisessa.