Henkilöstö ja organisaatiomuutos: haastattelututkimus Iisalmen Työllisyyden kuntakokeilun työntekijöiden kokemuksista työvoimapalveluiden muutosprosessista
Martikainen, Anniina (2022)
Martikainen, Anniina
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022112123425

Tiivistelmä
Työllisyyden kuntakokeilu on hallitusohjelman mukainen toimenpide, jonka tavoitteena on vahvistaa kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä. Kuntakokeilut alkoivat 1.3.2021 ja kokeilut aloitettiin 118 kunnassa tai kaupungissa. Kokeilussa yhdistetään valtion ja kuntien palveluita ja osaamista sekä muita resursseja. Kokeilun alussa TE-toimiston asiakkaista sovitut asiakasryhmät siirrettiin kokeilukuntien asiakkuuteen ja kokeilukuntien tehtävänä on ollut tarjota TE-palveluita näille ryhmille. Tavoitteena kokeilulla on löytää uusia keinoja ja toimintamalleja työllisyyden parantamiseksi.
Opinnäytetyössä kuvattiin Iisalmen työllisyyden kuntakokeilun työntekijöiden kokemuksia organisaation muutosprosessista kuntakokeilun ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajalta. Opinnäytetyön tavoitteena oli syventää ymmärrystä muutosprosessista työntekijän näkökulmasta ja hyödyntää saatua tietoa muutosprosessien johtamisessa Työllisyyden kuntakokeilun edetessä. Toimeksiantajana opinnäytetyössä oli Iisalmen kaupungin työllisyyspalvelut. Perinteisesti kunnan työllisyyspalveluiden tehtävä on ollut työnhaussa tukeminen ja palveluiden tarjoaminen niille työttömille, joiden työllistyminen on haasteellista. Osa työllisyyspalveluiden palveluista on lakisääteisiä, mutta usein kunnilla on myös omia vapaaehtoisuuteen perustuvia palveluita ja tukia työllistymisen edistämiseksi. Kuntakokeilun alettua kokeilukuntien työllisyyspalvelut ovat työskennelleet tiiviisti Työllisyyden kuntakokeilun kanssa rinnakkain. Työllisyyden kuntakokeilussa työskentelee TE-toimistosta kuntakokeiluun siirtyneitä asiantuntijoita sekä kunnan työllisyyspalveluiden työllisyysasiantuntijoita.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluun osallistui yhteensä viisi Iisalmen Työllisyyden kuntakokeilun työntekijää. Aineiston analysointi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällönanalyysina. Kuntakokeilun aloittaminen koettiin haastavaksi, sillä työympäristön rakentaminen, uuden työyhteisön kehittäminen sekä työ uusissa tehtävissä ja rooleissa alkoivat yhtäaikaisesti. Valmisteluissa koettiin puutteita eikä asiakastyötä päästy toteuttamaan toivotulla tavalla. Valtakunnalliset tavoitteet koettiin selkeiksi, mutta etäisiksi haastateltavien työntekijöiden näkökulmasta. Asiakaslähtöinen työskentely sekä avoin vuorovaikutus ja työyhteisön tuki koettiin pääsääntöisesti voimavaroina muutoksessa.
Kuntakokeilujen päätyttyä TE-palvelut tulevat siirtymään suurelta osin kuntien hallinnon alle. Tämän opinnäytetyön kautta on saatu tietoa Iisalmen kuntakokeilun työntekijöiden kokemuksista. Tulevan TE-palveluiden siirtymisen kannalta on tärkeää selvittää työntekijöiden sekä esihenkilöiden kokemuksia kuntakokeilusta, jotta tuleva TE-palveluiden muutos olisi mahdollista toteuttaa työntekijä- ja asiakaslähtöisesti.