Myyntireskontran pääkäyttäjän työn selkeyttäminen Lean-menetelmällä
Perttula, Eija (2022)
Perttula, Eija
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022120125625

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin myyntireskontran pääkäyttäjän työtehtäviä ja työkuormaa sekä tuotiin pääkäyttäjälle tulevaa työmäärää nykyistä näkyvämmäksi. Työ toteutettiin konstruktiivisena tutkimuksena. Työn tutkimuskysymyksissä selvitettiin, millaisista tehtävistä pääkäyttäjän työ koostuu, mitkä tehtävät toistuvat koko ajan sekä mikä on säännöllisten rutiinien osuus työajasta. Lisäksi selvitettiin, miten työtehtävien määrä ja sisältö saadaan esitettyä sellaisessa muodossa, että työntekijän työkuorma on selkeästi nähtävillä eikä työntekijää kuormiteta liikaa. Teoreettisen tiedon pohjalta rakennettiin konstruktio, jonka avulla tutkimusongelma ja sen ratkaisu saatiin sidottua teoreettiseen tietoon.
Työn teoriaosuudessa käsiteltiin Leanin perusperiaatteita, työn virtausta ja hukkaa. Lean-menetelmistä käsiteltiin tarkemmin kanbania, pullonkauloja, standardoitua työtä sekä gemba-kävelyä. Teoriaosuudessa selvisi, että samoja Lean-menetelmiä, joita käytetään teollisessa tuotannossa, voidaan hyödyntää myös palvelutuotannossa soveltuvin osin.
Gemba-kävelyssä tehtyjen haastattelujen perusteella saatiin hyvä käsitys myyntireskontran prosessin nykytilasta sekä kehitysideoita, joita alettiin viedä eteenpäin. Myyntireskontran prosessista piirrettiin tarkempi prosessikuva, jonka perusteella turhia työvaiheita alettiin poistamaan järjestelmällisesti. Työn tuloksena syntyi selkeä kuva pääkäyttäjän työn nykyisestä tilanteesta ja työtehtävistä Planner-tauluun. Pääkäyttäjien tehtäviä standardoitiin ja standardointia tuotiin myös palveluasiantuntijan työhön. Lisäksi myyntireskontran työssä ilmeneviä hukan muotoja selvitettiin ja määriteltiin tarkemmin.
Kehitystyö on jatkuvaa ja työssä tunnistettujen hukan lähteiden poistamista jatketaan järjestelmällisesti myös tulevaisuudessa jatkamalla työn standardoimista ja päivittämällä työohjeet ajan tasalle. Jatkotoimenpiteenä myyntireskontran prosessista tullaan tekemään arvovirtakuvaus, jotta pystytään tunnistamaan mahdollisia muita hukan muotoja ja prosessin pullonkauloja.