Sahalinjan ennakoivan huollon suunnitelma
Mehtonen, Mikko (2022)
Mehtonen, Mikko
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022121328326

Tiivistelmä
Sahalinjan rasvavoitelu kuuluu ennakoivaan huoltoon, joka on yksi osa laitoksen kunnossapitoa. Rasvavoitelu on säännöllisesti toteutettava toimenpide, jolla pyritään pitämään laitteet toimintakuntoisena ja ehkäisemään tuotantokatkoksia. Tämän opinnäytetyön keskeisimpänä tavoitteena oli luoda ennakoivan huollon suunnitelma rasvavoitelun osalta, jossa vastattiin siihen, miten usein sahalinjan rasvavoitelua on suoritettava, ja millä resursseilla. Myös rasvavoitelun suorittamiseen liittyvien mahdollisten riskitekijöiden ja kehittämisen kohteiden tarkastelu kuuluivat työn sisältöön, koska niiden tarve oli ilmeinen. Toimeksiantajana toimii Iisalmen Sahat Oy.
Työ toteutettiin kehitys- ja tutkimustyönä, ja toimenpiteisiin kuului muun muassa tiedon keräämistä, suunnittelua, riskien kartoittamista ja valokuvausta. Teoriapainotteista tietoa hankittiin kunnossapitoon, voiteluaineisiin ja laakereihin liittyvästä kirjallisuudesta ja verkkosivuilta. Kokemusperäistä tietoa saatiin rasvavoitelua suorittamalla ja vastuuhenkilöiden kanssa keskustelemalla. Tiedon keräämisen lisäksi tutkittiin yleisiä kehittämisen kohteita, joiden osalta suunniteltiin jatkotoimenpiteitä.
Tuloksena muodostettiin sahalinjan ennakoivan huollon suunnitelma, rasvavoitelun osalta. Johtopäätösten jälkeen suunnitelma kirjattiin kansioon, ja siihen sisältyivät voiteluväliajat, vaadittavat resurssit ja voiteluun liittyvät ohjeet, joita voidaan hyödyntää perehdytystyössä. Ennakoivan huollon suunnitelman lisäksi kehittämisen kohteina havaittu voitelupisteiden uudelleen sijoittaminen suunniteltiin valmiiksi. Lopputuloksia voidaan hyödyntää myös tulevaisuudessa ennakoivan huollon suunnitelmasta puutteelliseksi jääneiden osa-alueiden tekemisessä, esimerkiksi vaihteistojen öljynvaihdoissa ja koneiden määräaikaishuolloissa. Lisäksi hyötynä ovat kerätyt tiedot, jotka voidaan syöttää tulevaisuudessa toiminnanohjausjärjestelmään.