Drilli- ja pelikeskeisen harjoittelun tasapaino suomalaisessa jalkapallovalmennuksessa: Kuvaileva kirjallisuuskatsaus

Abstract

Suomalainen jalkapallo on nykypäivänä murroksessa, jossa perinteisemmät drillipohjaiset harjoitukset ja komentotyyliset opetustyylit sotivat ideologialtaan päinvastaisen pelikeskeisen lähestymistavan kanssa. Moni valmentaja etenkin junioripuolella pohtii, kumpaa lähestymistapaa kannattaisi hyödyntää ja miksi tai miten niitä kannattaisi hyödyntää yhdessä.

Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli luoda kuvaa drilliharjoittelun ja pelikeskeisen harjoittelun vaikutuksista jalkapalloilijan lajitaitojen ja lajitekniikoiden kehittymiseen. Missä määräsuhteessa harjoitustyylejä tulisi hyödyntää? Kuinka harjoitustyylit täydentävät toisiaan? Mitkä tekijät vaikuttavat harjoitustyylin valintaan?

Aihetta tarkasteltiin huomioiden pelin keskuksen viitekehys sekä Mosstonin spektrin opetustyylit. Lähtökohtana tutkimukselle oli lajivalmennuksen pedagoginen luonne sekä laadukkaan peruspelin pelaaminen.

Työ toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistonkeruussa hyödynnettiin Google Scholar -hakukonetta, Theseus-, SPORTDiscuss- sekä LUC-Finna - tietokantoja ja kirjastoja. 12 tutkimusta täyttivät sisäänottokriteerit ja valittiin opinnäytetyöhön tarkastelun alle. Tukevana elementtinä työssä käytettiin alan kirjallisuutta sekä Suomen Palloliiton valmentajakoulutusmateriaaleja.

Lopputuloksena on yhteenveto alan aiemmista tutkimuksista, jonka perusteella pelikeskeistä lähestymistapaa tulisi hyödyntää mahdollisimman paljoin. Drilliharjoittelu toimii laadukkaasti pelikeskeisen harjoittelun tukena, mutta pelikeskeisen metodologian tuoma aktiivisuus, pelinomaisuus, motivaatioilmasto ja toistomäärät olivat lajitaidon ja lajitekniikan oppimisen kannalta ylivertainen vaihtoehto. Drilliharjoittelu toimii tehokkaimmillaan tapana parantaa pelaajien fyysistä suorituskykyä siten, että peliväline pysyy toiminnassa mukana.

Finnish football training is in a transition phase, where traditional drill-based methods are being compared with game-centered approaches. Command-style teaching is colliding with learner-centered styles. One might wonder how one should arrange football practices when teaching the fundamental skills and techniques for the game, especially with junior teams. What practice should I use and why?

The thesis aims to summarize the effects of game-centered training and drill-training when developing game-specific skills and techniques in football. How much should one use each style? How do those styles support each other? What aspects make the difference on choosing the training style?

The subject was observed considering the principles of game center and Mosstons spectrum. By this, the work considers the pedagogical nature of the game alongside with basic qualities of the game.

The study is produced as a descriptive literature review. Google Scholar, Theseus, SPORTDiscuss, LUC-Finna and other libraries were used as theoretical databases. This thesis observes 12 original studies and summarizes the results of those studies. Other profession-specific literature and coaching training materials by the Finnish football association were used as complementary sources.

As a result, this study provides a summary of previous studies considering drill training and small-sided games. As a result, it was found that when teaching tactical and technical aspects of the game, one should mostly utilise small-sided games and other non-linear, learner-centred methods because those methods allow the learner to intervene with game-like situations, they allow more repetitions and a positive motivational climate. When comparing methods that utilize the ball, drill training seems to be more effective on developing physical performance.