Ravitsemusopas 4-12 kk:n ikäisen lapsen ravitsemukseen
Hämelahti, Mona; Ihalainen, Tiina (2022)
Hämelahti, Mona
Ihalainen, Tiina
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022121429877

Tiivistelmä
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tuottaa Lapin ensi- ja turvakodin ensituen henkilökunnalle ja asiakkaille ravitsemusopas, jossa käsitellään 4–12 kk:n ikäi-sen lapsen ravitsemussuosituksia. Lisäksi oppaassa kerrotaan kiinteään ruo-kaan siirtymisestä, ja se sisältää eri ikätasoille sopivia ruokaohjeita. Ravitse-musoppaan tavoitteena oli lisätä vanhempien rohkeutta valmistaa lapsilleen ter-veellistä kotiruokaa. Oppaan tekeminen lisäsi ammatillista osaamistamme sekä valmiuksia toimia pienen lapsen ja tämän perheen ravitsemusohjaajana. Laa-jasti tarkasteltuna onnistuneella ravitsemusohjauksella olisi myös positiivinen vaikutus kansanterveydellisesti.
Äidinmaito on alle 1-vuotiaan lapsen pääasiallista ravintoa. Äidinmaito sisältää kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet D-vitamiinia lukuun ottamatta aina 4–6 kk:n ikään asti. Tämän jälkeen ruokavalioon on tärkeää lisätä muitakin ruoka-aineita, jotta lapsi saa tarvitsemansa ravintoaineet terveen kasvun ja kehityksen takaamiseksi. Lapsen tutustuessa laajenevaan makumaailmaan lapsi tottuu syömään monipuolisesti. Monipuolinen ravitsemus ehkäisee erilaisia puutostilo-ja. Lapsuudessa omaksutut ruokailutottumukset vaikuttavat pitkälle aikuisikään ja terveelliset ruokailutottumukset ehkäisevät myös lihavuutta.
Opinnäytetyömme menetelmänä käytettiin toiminnallista opinnäytetyötä ja tehty ravitsemusopas oli sen tuotos. Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena on oh-jeistaa, opastaa, järjestää tai järkeistää toimintaa ammatillisessa kentässä. Toiminnallisen opinnäytetyön alakohtainen ohje tai ohjeistus voi olla tuotettu esimerkiksi oppaaksi ja toteutettu kansion tai vihon muotoon. Toimeksiantajana toimi Lapin ensi- ja turvakodin ensituen yksikkö.
Teimme ravitsemusoppaan toimeksiantajan toiveen mukaan muotoon, jollaise-na sen voi tulostaa asiakashuoneiden kansioihin. Opas tehtiin muokattavaksi ja tulostettavaksi tiedostoksi, jotta sen käytettävyys säilyisi pidempään. Ravitse-musohjauksella on tärkeä rooli lapsen kiinteään ruokaan siirtymisen kehitysvai-heessa. Ravitsemusopas yhtenäistää yksikön ohjaajien toteuttamaa ravitse-musohjausta ja lisää asiakkaiden tietotaitoa lapsen ravitsemukseen liittyen. Ra-vitsemusopasta voi hyödyntää myös lastenneuvolatoiminnassa lapsiperheiden ravitsemusohjauksen yhteydessä.