Telemetrian testaus ja hyödyntäminen tuotekehityksessä
Törmänen, Joni (2022)
Törmänen, Joni
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302021935

Tiivistelmä
Telemetria eli toiselta nimeltään kaukomittaus, on mittausdatan välittämistä mittauspaikalta nykypäivänä langattomasti datan käsittelypaikkaan. Opinnäytetyön aihe on telemetrian testaus ja sen hyödyntäminen tuotekehityksessä. Telemetriaa käytetään useaan eri käyttötarkoitukseen nykypäivän teknologiassa, esimerkiksi lääketieteessä, hyvinvointiteknologiassa ja avaruusteknologiassa.
Aihe pitää sisällään vain hyvinvointiteknologian telemetrian, koska laitteistona toimi Polar Electron rannelaitteet. Telemetrian on tarkoitus tarjota kehitystiimeille, laadunvalvonnalle sekä tuotehallinnalle tietoja rannelaitteen käytöstä, sekä huomata muutoksia kehitysversioiden välillä.
Tässä työssä tehtiin katsaus kahden kehitysversion välillä, vertaillen akunkulutusta, synkronointitiheyttä, sekä tarkastellen TRCx.BIN -tiedoston sisältöä rannelaitteelta, ja kuinka tiedoston sisältö saatiin telemetria putken kautta verkkokoneelle, sekä pilvipalveluun siten että asiakkaan henkilökohtaiset tiedot oltiin hävitetty, turvaten asiakkaan yksityisyys. Pilvipalvelusta saatava data visualisoitiin Polarin sisäiselle sivulle, josta sitä voitiin helposti tarkastella, ja tehdä päätelmiä kehitysversioiden välillä.
Työn tuloksena saatiin laadunvalvonnalle toimivat vaiheet, joilla testata telemetrian toiminta, sekä varmistus oikean datan päätymisestä pilvipalveluun, ja Polarin sisäiselle sivulle visualisoituna. Työssä myös perehdyttiin kehitysmahdollisuuksiin, joita telemetrialla voidaan hyödyntää tulevaisuudessa, parantaen rannelaitteiden akun kestävyyttä ja käyttäjäystävällisyyttä. Tällainen tulee jatkossa palvelemaan tuotekehitystä, tuotehallintoa, sekä testausta tarkempaan suunnitteluun laitteiden osalta.
Työn ohella saadut tulokset olivat haluttuja, ja visualisoinnin osalta saatiin keskiarvoa lataustiheydestä, synkronointien aloituksista, lopetuksista, sekä näytön kytkeytymisestä päälle, sekä pois. Tämä osoitti työn aikana sen, että dataa liikkuu putkea pitkin verkkokoneelle, josta sitä voidaan tarkastella, ja myöskin pilvipalveluun talteen. Ajonaikainen visualisointi tuotti tuloksia, ja päivitetty data visualisoitui verkkosivulle graafiseen, sekä taulukkomuotoon.