Kaatumisenehkäisyteknologian vaikuttavuus potilaan turvallisuuteen
Bartol, Tina (2023)
Bartol, Tina
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302021963

Tiivistelmä
Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa tavoite on välttää turhia potilashaittoja ja niihin liittyviä kustannuksia. Esimerkiksi kaatumiset ja muut haitat aiheuttavat suuria kustannuksia. Lähiaikoina näissä organisaatioissa onkin keskitytty enemmän kaatumisten ehkäisyyn ja havaitsemiseen. Tekniset innovaatiot, kuten kaatumisenehkäisyteknologia, ovat yksi tapa saavuttaa tämä.
Opinnäytetyössä analysoitiin erään kaatumisenehkäisyteknologian tehokkuutta ja vaikuttavuutta potilaan hoitoon kolmessa suomalaisessa sairaalassa. Opinnäytetyössä kartoitettiin myös inhimilliset syyt, jotka vaikuttavat tutkittavan kaatumisenehkäisyteknologian tehokkuuteen ja tilastolliseen tulkintaan. Lisäksi havainnoitiin myös tämän teknologian muita hyötyjä.
Tutkimuksessa hyödynnettiin niin määrällistä kuin laadullista tutkimusmenetelmää. Analyysin perustana toimivat HaiPro-ilmoitukset ja kyselylomakkeet teknologian käyttäjille, joista suurin osa oli hoitajia. Aineistosta tehtiin määrällinen sekä laadullinen sisällönanalyysi. Opinnäytetyössä analysoitiin 1854 kaatumiseen liittyvää HaiPro-ilmoitusta ja 57 kyselylomaketta.
Eniten kaatumisia tapahtuu potilashuoneessa, ja 53 % kaatumisten syistä selvisi. Potilaat kaatuivat eniten tasapainon menetyksen vuoksi. Hoitajat eivät olleet läsnä yli 90 %:ssa kaatumisista. Noin 86 %:ssa raporteista ei ollut mainittu, oliko kaatumisenehkäisyteknologia käytössä vai ei. Yleisesti kaatumisenehkäisyteknologiaa pidettiin hyödyllisenä, koska se ehkäisi kaatumisia, helpotti potilaan valvontaa ja lyhensi reagointiaikaa kaatumisiin. Vertailtaessa kaatumisten lukumääriä ennen teknologian käyttöönottoa ja sen jälkeen kävi ilmi, että mikäli kaatumisten lukumäärä ei vähentynyt, ainakin kaatumisten seuraukset potilaille olivat lievempiä. Teknologian tehokkuuteen vaikuttivat myös inhimilliset syyt kuten teknologian käyttökoulutuksen tarve ja erilaiset teknologian käyttöönottokriteerit.
Opinnäytetyön toimeksiantaja, tutkimuksiin osallistuvat tahot sekä käytetty teknologia jätetään mainitsematta. Kaatumisenehkäisyteknologian teknistä toiminnallisuutta ei opinnäytetyössä kuvata.