Aitopitsien tunnistamisesta ja konservoinnista: yksityiskokoelman pitsejä 1600- ja 1700-luvuilta

Abstract

Pitseillä on mielenkiintoinen ja kiehtova historia, ja ne olivat merkittävässä roolissa eurooppalaisessa muodissa yli kahdensadan vuoden ajan. Pitsejä on käytetty osoittamaan varallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa, ja niiden kauppaa ja käyttöä on säännelty laeilla ja ylellisyysasetuksilla.

Tämän opinnäytetyön aiheena ovat aitopitsien eli käsin ommellen tai nypläämällä valmistettujen pitsien tunnistaminen ja konservointi. Opinnäytetyön pitsit on saatu yksityisen keräilijän kokoelmista ja ne ajoittuvat 1600- ja 1700-luvuille.

Pitseistä ei yleensä ole saatavilla juurikaan taustatietoja ja ne on usein irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan, joten niiden valmistuspaikan ja -ajan määrittäminen voi olla hankalaa. Pitsissä käytetyn langan materiaalin tunnistaminen voi auttaa ajoittamisessa, sillä yleisin pitsin valmistukseen käytetty materiaali ennen 1800-lukua oli pellava. Pitsin valmistustekniikan, rakenteen ja kuvioiden avulla voidaan tunnistaa pitsin valmistustyyli.

Pitsin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat läpinäkyvyys ja ilmavuus, ja juuri näiden ominaisuuksien takia sitä on vaikea konservoida huomaamattomasti. Ehkä juuri konservointitoimenpiteiden haastavuuden vuoksi pitsien konservoinnista ei löydy kovin monia tutkimuksia tai artikkeleita, ja erityisen vähän niitä on kirjoitettu guipurepitsien, eli pitsien, joissa ei ole verkkomaista pohjarakennetta, konservoinnista. Tässä opinnäytetyössä esitelläänkin joitain menetelmiä, jotka soveltuvat guipurepitsin konservointiin. Menetelmät muistuttavat parsintatekniikoita ja ovat helposti opittavissa. Niiden toteuttaminen on kuitenkin tarkkuutta vaativaa ja hidasta, mikä saattaa rajoittaa niiden käyttöä.

Lace has an intriguing and fascinating history. It played a significant role in European fashion for over two hundred years, and it was worn to signify wealth and social status. Because of its high status, the use of lace was governed by sumptuary laws and its trade was strictly regulated.

This paper serves as an introduction to how to identify and conserve needle and bobbin laces. The laces that are studied are from a private collection and are from the 17th and 18th centuries.

Lace is often taken off from its original context and there can be very little background information available, which can make it difficult to determine the place of origin or the date when the lace was made. Identifying the material of the thread can help with dating, as the most common material used to make lace before the 19th century was linen. To identify the lace type, one must study the design and technique that has been used.

The most unique qualities of lace are its lightness and transparency, and just these qualities are the reason lace is so difficult to conserve. This might also be the reason there are so little literature and articles on the conservation of lace, and especially on the conservation of guipure lace, a type of lace that has no net ground. Some methods that are especially suitable for conservation of guipure lace are introduced in this paper. These methods are derived from traditional mending techniques and are easy to learn. However, their execution requires patience and time.