Heijastukset vihjeinä kuvarajan ulkopuolisesta tilasta: valokuviomaiset heijastukset osana elokuvamaailman rakentumista

Abstract

Tämän opinnäytetyön aiheena ovat heijastukset elokuvakerronnan välineenä. Työssä tarkastellaan heijastuksia visuaalisina vihjeinä, joiden kautta elokuvan katsoja saa tietoa kuva-alan ulkopuolisesta maailmasta. Työssä tarkastellaan heijastuksia fysikaalisena ilmiönä ja tutkitaan niiden syntyprosessia sekä hahmotellaan tapaa, jolla elokuvan katsoja konstruoi elokuvan maailmaa mentaalisesti.

Opinnäytetyön osana vertailtiin peilin avulla ja valokuviomaisella heijastuksella syntyvää yhteyttä kuvarajan ulkopuoliseen tilaan. Vertailun lähtökohtana olivat Julian Hanichin esittelemät kompleksiset peiliotokset ja valokuvastudioon rakennettu heijastustilanne, josta otettiin valokuvia. Tavoitteena oli hahmottaa, voiko abstrakti heijastus peiliheijastuksen lailla viitata kuvarajan ulkopuoliseen tilaan ja syventää kokemusta elokuvan tapahtumien ympäristöstä.

Vertailu osoitti, että heijastuksia voi elokuvakerronnassa hyödyntää tilakokemuksen laajentamiseen ja yhteyden luomiseen kuva-alan ulkopuoliseen maailmaan. Heijastuksen ansiosta kokemus maailman jatkumisesta kuvarajojen ulkopuolelle voimistuu. Sen lisäksi, että valokuviomaiset heijastukset voivat tuoda kuvarajan ulkopuolisen maailman läsnäolevaksi kuvaan, ne voivat toimia myös off-screen-äänimaailmaa motivoiden, johtaen näin edelleen syvempään kokemukseen elokuvan maailmasta.

In this thesis reflections of light are studied in their physical form and as a tool of storytelling. The thesis introduces an article from Julian Hanich and draws from Hanich’s investigations on so-called ”complex mirror shots” that can modify the viewing activities of the spectators.

In the thesis reflections of light and these complex mirror shots are examined and compared. The thesis proposes that light and especially different reflections of which source is off-screen could work similarly to off-screen sound, expanding the experience of space in spectator’s mind. Reflections seen onscreen could work as cues of the off-screen space.

The thesis states that reflections of light can intensify the impression that the cinematic world continues also in the off-screen space. Reflections can also motivate off-screen sound. Using these kinds of techniques can deepen and intensify the experience of watching a film.