Perehdytysopas pankin sanastoon uudelle S-Pankin työntekijälle
Taikina-aho, Katja (2023)
Taikina-aho, Katja
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051510733

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoite oli laatia perehdytysopas pankin sanastoon uudelle S-Pankin työntekijälle. Tietoperustan ja oppaan laatimisessa hyödynnettiin mm. Finanssivalvonnan-, S-Pankin-, Rahoitusvakausviraston-, Pörssisäätiön- ja Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuja. Lisäksi tutustuttiin kirjallisuuteen pankkioikeudesta ja perehdyttämisestä.
S-Pankki Oyj on suomalainen vuonna 2007 perustettu talletuspankki, joka tytäryhtiöineen muodostaa S-Pankki-konsernin. S-Pankki on erityisesti henkilöasiakkaiden pankki, ja S-ryhmän asiakasomistajille S-Pankin peruspankkipalvelut ovat kuukausi- ja vuosimaksuttomia.
S-Pankin strateginen tavoite on kasvaa miljoonan aktiivisen asiakkaan pankiksi. Toiminnan tarkoitus on se, että jokaisella asiakkaalla olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Visio on tarjota asiakkaille ylivoimaista helppoutta ja hyötyä.
Pankkien tehtävänä on toimia kotitalouksien ja yrityksien luotonmyöntäjinä, maksuliikenteen hoitajina, pankkitalletuksien vastaanottajina sekä sijoituspalveluiden tarjoajina. Pankkitoiminta on suomessa erityissääntelyn piirissä, jonka keskeisimpiä tehtäviä ovat rahoitusjärjestelmän vakauden ylläpitäminen, asiakkaan suojeleminen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen.
Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan perehdyttämään työntekijät. Perehdytysprosessi voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: perehdyttäminen ennen työhöntuloa, vastaanotto, työsuhdeperehdyttäminen ja työhön opastus. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä, jotta saavutettaisiin kokonaisvaltainen ja onnistunut perehdytysprosessi.
Perehdytysoppaan laatimisessa hyödynnettiin laadullista tutkimusmenetelmää ja oppaaseen sisällytetyt sanat kerättiin haastattelemalla avoimella haastattelulla neljää S-Pankin työntekijää, jotka olivat työskennelleet työssään alle vuoden. Haastatteluiden tarkoitus oli selvittää, mistä pankin sanoista uusi työntekijä olisi mahdollisesti kaivannut tietoa aloittaessaan työskentelyn S-Pankissa.
Perehdytysoppaaseen sisällytettiin tietoa rahastoista, vakuudellisista ja vakuudettomista lainoista, kuolinpesän asioista, koroista, edunvalvonnasta ja maksupalveluista. Kaikki perehdytysoppaaseen sisällytetyt sanat ovat tärkeitä niin uudelle työntekijälle, kuin kenelle tahansa pankin asiakkaalle.