Kiinteistön kehittäminen talotekniikan saneerauksen yhteydessä
Väyrynen, Piia (2023)
Väyrynen, Piia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052915643

Tiivistelmä
Taloyhtiöt tekevät talotekniikkasaneerauksia akuutisti tai pelkästään tekniseen käyttöikään perustuen. Saneerauksien tavoitteena tulisi kuitenkin olla kiinteistön tilojen sekä rakennus- ja taloteknisten järjestelmien uudistaminen ja parantaminen järkevällä ja taloudellisella tavalla. Erilaisten kehittämistarpeiden kartoittaminen saneerauksen yhteydessä olisi taloudellisesti ja kiinteistön elinkaarta ajatellen järkevää. Kehittävässä talotekniikkasaneerauksessa tarveselvitysvaihe on hankesuunnitellun onnistumisen kannalta tärkeä. Tässä vaiheessa kartoitetaan kehittämiskohteet ja päätetään hankesuunnittelun sisällöstä.
Opinnäytetyössä tutustuttiin erilaisiin tavanomaista rakentamisen luokitustasoa parempiin toimintoihin, ominaisuuksiin ja/tai ratkaisuihin, joita taloyhtiöt voisivat kartoittaa tarveselvitysvaiheessa. Tarveselvitys tehtiin raahelaiseen vuokrataloyhtiöön, johon on lähivuosina tekniseen käyttöikäänsä perustuen suunnitteilla talotekniikkasaneeraus. Tarveselvityksessä tarkasteltiin kiinteistön tilojen sekä rakennuksen ja taloteknisten järjestelmien uudistamista kiinteistöä kehittävässä näkökulmassa.
Tarveselvityksen perusteella voidaan todeta, että kiinteistöä kokonaisvaltaisesti kehittävät toimenpiteet talotekniikkasaneerauksen yhteydessä kannattaisi kartoittaa. Osakkeenomistajien/asukkaiden edun mukaista on saneerata taloudellisesti kannattavasti ja kiinteistön arvoa kohottavasti. Kehittävien toimenpiteiden kustannusarvio tarveselvitys kohteessa jää noin 10 %:iin, kun verrataan märkä-, vesi-, viemäri-, ja sähköjärjestelmien saneerauksen kokonaiskustannuksiin. Tarveselvitys kannattaisi aina tehdä, vaikkei talotekniikkasaneeraus toteutuisikaan suunnitellusta. Kiinteistöä kehittävien toimenpiteiden kustannukset jäivät noin 215 €/m2, joka on pieni kustannus kiinteistön lisäarvoon ja taloudellisuuteen nähden.