Epävakaan persoonallisuushäiriön vaikutukset vanhemmuuteen ja vanhemmuuden tukeminen

Abstract

Epävakaa persoonallisuus on toimintakykyä merkittävästi heikentävä persoonallisuuden häiriö, jolle tyypilliset oirekokonaisuudet ovat tunne-elämän epävakaus, käyttäytymisen säätelyn häiriö ja alttius vuorovaikutuksen ongelmiin. Nämä oireet vaikuttavat myös epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän vanhemman vanhemmuuteen ja kasvatustapaan. Häiriintyneellä kasvatustavalla on huomattava vaikutus lapsen käyttäytymiseen ja kehitykseen, jolloin lapsen riski sairastua itse tähän häiriöön tai kohdata muita moninaisia ongelmia lisääntyy.

Epävakaan persoonallisuushäiriön etiologiaa ja hoitoa on tutkittu paljon, mutta tutkimustietoa vanhemmuuden haasteista ja sen tukemisesta löytyy niukasti. Vanhemmuuden tuen tarve korostuu perheissä, joissa lapsen kehitys ja terveys on vaarantunut esimerkiksi vanhemman vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi.

Kirjallisuuskatsauksena toteutettavan opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksen perusteella häiriön vaikutuksia vanhemmuuteen, sekä keinoja vanhemmuuden tukemiseen terveydenhuollossa. Tavoitteena on tuottaa tietoa vanhemmuuden haasteista sekä tukemisesta terveydenhuollon ammattilaisille. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Miten epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttaa vanhemmuuteen? 2) Miten epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän vanhemman vanhemmuutta voidaan tukea terveydenhuollossa? Opinnäytetyön aineisto (n=9) kerättiin sähköisistä tietokannoista, jotka olivat CINAHL Complete, PubMed ja ProQuest Central ja manuaalisesti muiden aiheeseen liittyvien tutkimusten lähdeluetteloista. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysimenetelmällä.

Tulokset osoittivat, että epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttaa vanhemmuustaitoihin vaikeuttaen esimerkiksi lapsen perustarpeista huolehtimista, rajojen hallintaa ja tarpeiden priorisointia. Ihmissuhdehaasteet näkyvät mm. lapselle vakaan sosiaalisen verkoston ylläpitämisen vaikeutena. Tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn häiriö aiheuttavat haasteita johdonmukaisessa käyttäytymisessä lasta kohtaan ja lapselle sopivalla tavalla vastaamisessa. Terveydenhuollossa saadussa tuessa myönteiseksi koetaan vaikutusmahdollisuudet omaan hoitoon ja hyväksyvä ympäristö, sekä dialektisessa käyttäytymisterapiassa opitut taidot. Vanhemmat kaipaavat tukea tunteidensäätelyssä ja lapsen tarpeisiin tunteisiin vastaamisessa. Pitkäaikainen ja intensiivinen tuki, lapsen ja vanhemman hoitaminen yhdessä, sekä terapeuttisten menetelmien ja kasvatuksen tuen yhdistäminen koetaan tehokkaana. Tälle kohderyhmälle kehitettyjen interventioiden pohjalta on saatu hyviä tuloksia vanhempien pärjäämisen kannalta.

Johtopäätöksenä voitiin todeta, että vanhempien kokemat haasteet vaikuttavat vanhemmuuteen ja huoli mielenterveyden häiriöiden periytymisestä lapselle on todellinen. Näiden vanhempien ja perheiden tukeminen olisikin tärkeää häiriön ylisukupolvisen siirtymisen ehkäisemiseksi. Tutkimustietoa näiden vanhempien tukemisesta tarvitaan lisää.