Onko piilolinsseistä apua amblyopian kuntout-tamisessa aikuisella?
Huikuri, Jenna; Häiväläinen, Niina (2014)
Lataukset:
Huikuri, Jenna
Häiväläinen, Niina
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014111315603
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014111315603
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä hyödynnettiin sekä osittain kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksessa oli mukana vain yksi henkilö, mutta kvantitatiivisen siitä teki toistuvat mittauskerrat, jotka kertoivat tutkittavan henkilön näön kehittymisestä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, pystyykö amblyooppisen eli toiminnallisesti heikkonäköisen henkilön näöntarkkuutta, yhteisnäköä, kontrastinäköä tai havaintonopeutta pa-rantamaan piilolinssien käytöllä.
Tutkimuksessa lähdimme liikkeelle näöntutkimuksesta, jossa määritimme silmien kokonaistaittovirheen ja parhaan silmälasivoimakkuuden. Tutkimushenkilömme ei siedä silmälaseissaan täyttä korjausta, koska silmien välinen voimakkuusero on niin suuri, että se aiheuttaa verkkokalvoille liian erikokoiset kuvat. Piilolinsseihin pystyimme laittamaan täyden korjauksen, sillä pintaväli silmän ja linssin välillä on mikrometrien luokkaa, eikä se tällöin aiheuta erikokoisia kuvia verkkokalvolle. Tutkimushenkilömme käytti piilolinssejä yötä päivää noin yhdeksän kuukauden ajan. Tänä aikana teimme yhteensä kuusi erillistä mittauskertaa, joissa selvitimme tutkimushenkilön yhteisnäön kehittymistä ja amblyooppisen silmän vähittäistä passiivista kuntoutumista.
Tutkimuksen tulokset olivat vaihtelevia, eivätkä muuttuneet johdonmukaisesti mittauskertojen välillä. Amblyooppisen silmän näöntarkkuus nousi reilun yhden optotyyppirivin verran. Silmien yhteisnäköä kuvaava stereoerotuskyvyn arvo sitä vastoin parani heikosta hyvään normaaliin tasoon. Matalataajuinen kontrastierotuskyky, joka mittaa näköjärjestelmän neuraalista siirtokykyä, oli jo alusta lähtien hyvä molemmissa silmissä, eikä muutoksia juuri-kaan tapahtunut. Myöskään näköhavaitsemisen nopeudessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Merkittävimmät muutokset tulivat esille näöntarkkuuden ja stereonäkökyvyn parantumisessa. Muissa mittauksissa lähtötilanne oli jo niin hyvä, ettemme olettaneetkaan tapahtuvan suuria muutoksia. Tämä seurantatutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että amblyooppista silmää on mahdollista kuntouttaa passiivisesti vielä aikuisiälläkin käyttämällä jatkuvakäyttöisiä piilolinssejä. Tärkeää tässä on kuitenkin tutkimushenkilön sitoutuminen ja motivaatio.
Tutkimuksessa lähdimme liikkeelle näöntutkimuksesta, jossa määritimme silmien kokonaistaittovirheen ja parhaan silmälasivoimakkuuden. Tutkimushenkilömme ei siedä silmälaseissaan täyttä korjausta, koska silmien välinen voimakkuusero on niin suuri, että se aiheuttaa verkkokalvoille liian erikokoiset kuvat. Piilolinsseihin pystyimme laittamaan täyden korjauksen, sillä pintaväli silmän ja linssin välillä on mikrometrien luokkaa, eikä se tällöin aiheuta erikokoisia kuvia verkkokalvolle. Tutkimushenkilömme käytti piilolinssejä yötä päivää noin yhdeksän kuukauden ajan. Tänä aikana teimme yhteensä kuusi erillistä mittauskertaa, joissa selvitimme tutkimushenkilön yhteisnäön kehittymistä ja amblyooppisen silmän vähittäistä passiivista kuntoutumista.
Tutkimuksen tulokset olivat vaihtelevia, eivätkä muuttuneet johdonmukaisesti mittauskertojen välillä. Amblyooppisen silmän näöntarkkuus nousi reilun yhden optotyyppirivin verran. Silmien yhteisnäköä kuvaava stereoerotuskyvyn arvo sitä vastoin parani heikosta hyvään normaaliin tasoon. Matalataajuinen kontrastierotuskyky, joka mittaa näköjärjestelmän neuraalista siirtokykyä, oli jo alusta lähtien hyvä molemmissa silmissä, eikä muutoksia juuri-kaan tapahtunut. Myöskään näköhavaitsemisen nopeudessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Merkittävimmät muutokset tulivat esille näöntarkkuuden ja stereonäkökyvyn parantumisessa. Muissa mittauksissa lähtötilanne oli jo niin hyvä, ettemme olettaneetkaan tapahtuvan suuria muutoksia. Tämä seurantatutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että amblyooppista silmää on mahdollista kuntouttaa passiivisesti vielä aikuisiälläkin käyttämällä jatkuvakäyttöisiä piilolinssejä. Tärkeää tässä on kuitenkin tutkimushenkilön sitoutuminen ja motivaatio.