Leikkilähtöisen oppimisen tukeminen australialaisessa päiväkodissa
Niskala, Karoliina (2014)
Lataukset:
Niskala, Karoliina
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112516723
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112516723
Tiivistelmä
Yhteistyökumppanina tässä opinnäytetyössä on Dawson Street Child Care Co-operative -päiväkoti Melbournesta Australiasta. Viime aikoina leikistä ja oppimisesta on puhuttu Australiassa paljon ja halusin selvittää, miten tämä näkyy kyseisen päiväkodin arjessa. Pyrin tässä työssäni vastaamaan kysymyksiin: miten leikkiä ja oppimista tuetaan sekä mitä leikki on. Miten voisimme hyödyntää Suomessa leikkilähtöistä oppimista ja Australiassa toimivia käytäntöjä?
Teoriaosuus koostuu Australian ja Victorian varhaiskasvatusta ohjaavista asiakirjoista, Reggio Emilia -pedagogiikasta, lapsen osallisuudesta, leikistä ja oppimisesta. Haastattelin 4-vuotiaiden ryhmän kahta työntekijää puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla.
Tulosteni mukaan leikki koetaan lapsen ensisijaiseksi tavaksi oppia. Leikkiaiheet syntyvät lapsen kiinnostuksesta, eikä aikuisten tehtävänä ole ohjata leikkiä tai arvottaa leikkiä oikeaan ja väärään. Ryhmän rutiinit ovat joustavia ja aikaa leikkimiselle on paljon. Päiväkodissa kiinnitetään paljon huomiota myös oppimisympäristöihin, ja aikuisten tehtävänä on tarjota oppimiskokemuksia lapsille.
Joustavuus rutiineissa on hyvä asia, jos se on lähtöisin lasten tarpeista. Leikin tukeminen on tärkeää, sillä lapsi oppii leikkimällä. Oppimisympäristöjä muokataan lasten toiveista ja tarpeista käsin Australiassa jatkuvasti ja myös Suomessa voitaisiin ottaa lasten näkemykset paremmin huomioon oppimisympäristöjen suunnittelussa. Australiassa voitaisiin oppia suomalaisten suunnitelmallisuudesta ja sosiaalisten taitojen oppimisen tukemisesta. Suomessa voisimme oppia joustavuudesta, leikkilähtöisestä oppimisesta ja yhteisöllisyydestä. Jatkotutkimusta voisi tehdä leikkilähtöisestä oppimisesta ja yhteisöllisyyden ilmenemisestä Australiassa sekä tehdä enemmän yhteistyötä australialaisten ja suomalaisten lastentarhanopettajien välillä.
Teoriaosuus koostuu Australian ja Victorian varhaiskasvatusta ohjaavista asiakirjoista, Reggio Emilia -pedagogiikasta, lapsen osallisuudesta, leikistä ja oppimisesta. Haastattelin 4-vuotiaiden ryhmän kahta työntekijää puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla.
Tulosteni mukaan leikki koetaan lapsen ensisijaiseksi tavaksi oppia. Leikkiaiheet syntyvät lapsen kiinnostuksesta, eikä aikuisten tehtävänä ole ohjata leikkiä tai arvottaa leikkiä oikeaan ja väärään. Ryhmän rutiinit ovat joustavia ja aikaa leikkimiselle on paljon. Päiväkodissa kiinnitetään paljon huomiota myös oppimisympäristöihin, ja aikuisten tehtävänä on tarjota oppimiskokemuksia lapsille.
Joustavuus rutiineissa on hyvä asia, jos se on lähtöisin lasten tarpeista. Leikin tukeminen on tärkeää, sillä lapsi oppii leikkimällä. Oppimisympäristöjä muokataan lasten toiveista ja tarpeista käsin Australiassa jatkuvasti ja myös Suomessa voitaisiin ottaa lasten näkemykset paremmin huomioon oppimisympäristöjen suunnittelussa. Australiassa voitaisiin oppia suomalaisten suunnitelmallisuudesta ja sosiaalisten taitojen oppimisen tukemisesta. Suomessa voisimme oppia joustavuudesta, leikkilähtöisestä oppimisesta ja yhteisöllisyydestä. Jatkotutkimusta voisi tehdä leikkilähtöisestä oppimisesta ja yhteisöllisyyden ilmenemisestä Australiassa sekä tehdä enemmän yhteistyötä australialaisten ja suomalaisten lastentarhanopettajien välillä.