Arpikudoksen fysioterapia

Abstract

Arpikudos voi muuttua kiinnikkeiseksi, aktiiviseksi arveksi, joka häiritsee toimintakyvyn kaikkia osa-alueita. Kiinnikkeinen arpi saattaa esimerkiksi rajoittaa liikeratoja sekä tuottaa kipua ja esteettistä haittaa. Fysioterapialla voidaan vaikuttaa sekä muodostumassa oleviin että kypsyneisiin arpiin ja niiden ominaisuuksiin. Opinnäytetyömme tarkoituksena on lisätä fysioterapian alalla toimivien ammattilaisten ja opiskelijoiden tietoisuutta arvista ja niiden vaikutuksista sekä fysioterapian keinoista vaikuttaa arpiin. Työllä pyrimme tarjoamaan uutta tietoa ja osaamista sekä jo alalla toimiville fysioterapeuteille että fysioterapian opiskelijoille.

Opinnäytetyössä olemme hyödyntäneet kahta tiedonkeruumenetelmää: systemaattista kirjallisuushakua ja asiantuntijahaastattelua. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi: milloin ja miksi fysioterapeutin tulisi puuttua arpiin sekä miten fysioterapeutti tutkii ja hoitaa arpia. Kirjallisuushaussa etsimme tutkimuksia samoilla hakusanoilla eri tietokannoista. Paloarpia käsitelleet tutkimukset suljimme pois analyysistä, sillä paloarpien fysiologia ja hoito eroavat muista arvista. Työssä halusimme lisäksi hyödyntää myös asiantuntijan kokemuksia, minkä vuoksi haastattelimme arpien parissa työskentelevää yksityistä ammatinharjoittajaa.

Fysioterapian keinoja arpien hoidossa on tutkittu verrattain vähän, ja löytyvät tutkimukset eivät ole kliinisesti kattavia. Monet hoitomenetelmät perustuvat empiiriseen kokemukseen. Kirjallisuushaun perusteella arpien hoitoon käytettäviä fysioterapian keinoja ovat terapeuttinen harjoittelu ja aikainen mobilisaatio, ultraääni, sähkö sekä pehmytkudosmanipulaatio. Työtä varten haastattelemamme fysioterapeutti hyödyntää pehmytkudosten käsittelyn lisäksi myös silikoniteippiä, kinesioteippiä ja terapeuttista harjoittelua. Hänen mukaansa työ on palkitsevaa, ja sekä terapeutti että asiakas näkevät hoidon positiiviset vaikutukset, kuten liikelaajuuden kasvamisen ja kivun vähenemisen, välittömästi.

Arpien hoito on aihe, josta tulisi tehdä lisää metodologisesti hyviä ja kattavia tutkimuksia. Ammattilaisilla on käytössään erilaisia empiiriseen kokemukseen perustuvia fysioterapiamenetelmiä. Myös tätä kliiniseen kokemukseen perustuvaa tietoa tulisi hyödyntää yhä enemmän.

Scar tissue can affect every aspect of human functioning. If scar tissue attaches to surrounding tissues, it may restrict joint movement and cause pain. Physiotherapy can be used to modify matured scars and those that are still in the maturation process. The purpose of this study is to offer knowledge about scars and their impacts on welfare and human functioning and also about physiotherapists’ tools to treat scars.

In this study, we used two methods to collect data: a systematic literature search and a professional interview. We had two research questions. Firstly, we wanted to know when and why a physiotherapist should treat scar tissue. Secondly, we wanted to know about the tools that physiotherapists use to examine and treat scar tissue. Burn scars differ from other scars both physiologically and by their treatment. Consequently, articles related to burn scars were left outside the analysis. We also wanted to bring a clinical aspect into our study, which is why we also interviewed a professional who treats scars.

There are few quality studies concerning physiotherapy methods to manage scar tissue. Many methods are based on professionals’ experience. Therapeutic exercise and early mobilization, ultrasound, electricity and soft tissue mobilization are methods that we found in our literature search. Our interviewee uses not only soft tissue mobilization and therapeutic exercise, but also silicone tapes and kinesiology tapes. According to her, management of scars is very rewarding. Both the physiotherapist and the patient can see and feel positive effects soon after treatment. These may include for example increased range of movement and reduced pain.

Physiotherapy of scar tissue is an important topic that needs to be studied more. There seems to be a lot of different treatment methods currently used by physiotherapists. These methods are mostly based on clinical experience. Consequently, there is a need for careful and quality clinical trials.