Verkkoapteekkien tila Suomessa
Lehtinen, Pekka (2024)
Lehtinen, Pekka
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403255107

Tiivistelmä
Verkkoapteekkien määrä on kymmenkertaistunut Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana. Suuri osa verkkoapteekeista on avattu 2019 jälkeen ja tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli ymmärtää paremmin apteekin työntekijöiden kokemuksia verkkoapteekeista ja edistää verkkoapteekkialustojen kehitystä vastaamaan paremmin loppukäyttäjien toiveita. Tutkimuskysymyksien avulla etsittiin parannusta sekä verkkoapteekkien kuluttaja-asiakkaiden palveluun esimerkiksi joustavampien toimitustapojen ja muiden parannusten muodossa. Työvoimapulasta kärsivälle apteekkialalle haettiin apua etsimällä verkkoapteekin ylläpidossa ilmenneitä ongelmia, jotka tulisi ottaa huomioon verkkoapteekkien jatkokehityksessä. Apteekkialan tulevaisuutta haluttiin tutkia katsauksella verkkoapteekkimarkkinoiden kehittymiseen viime vuosina ja tutkimalla tulevaisuuden näkymiä.
Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja aineisto analysoitiin kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatteluja suoritettiin yhteensä 10 kappaletta. Opinnäytetyö tehtiin lokakuun 2023 ja tammikuun 2024 välisenä aikana.
Tutkimustulosten mukaan verkkoapteekkien suurin ongelma on sopivien logistiikkakumppanien puute. Perinteiset toimitustavat, kuten postipaketti eivät toimi lääkkeiden kanssa lämpötilakontrollin puutteen vuoksi. Markkina-alueen rajautuminen lähiympäristöön tekee verkkoapteekista lisäpalvelun apteekille, eikä sillä saavuteta maanlaajuista merkittävää liiketoimintaa. Toimitusongelmien lisäksi verkkoapteekkien markkinointiin pitäisi saada panostettua enemmän aikaa. Apteekit panostavat kivijalka-apteekkiin, joka on yhä heidän liiketoimintansa ydin, jonka vuoksi tärkeimmät parannuskohteet verkkoapteekeissa ovat käyttäjäystävällisyyteen liittyviä. Käyttäjäystävällinen verkkoapteekki otetaan paremmin vastaan apteekin työntekijöiden keskuudessa ja asioiden toimiessa nopeasti ja helposti jää resursseja myös muuhun työhön.
Verkkoapteekki markkinoiden nähdään tulevaisuudessa kasvavan ja keskittyvän tulevaisuudessa muutamaan suureen tekijään, mutta pienissä apteekeissa ei uskota resurssien riittävän kilpailuun lähtemiseen. Mikäli useampi työntekijä kokisi työskentelyn verkkoapteekin parissa luontevaksi ja toimitustapaongelmat saataisiin ratkaistua niin verkkoapteekin markkinointiin löytyisi enemmän työvoimaa ja pienetkin apteekit voisivat kilpailla koko Suomen markkinoilla, kunhan toimitusten lämpötilaseurantaan löytyisi ratkaisu.