Potilaiden kokemuksia Epävakaatyöryhmässä käytetystä hoitomallista : laadullinen tutkimus

Abstract

Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja joustamattomia kokemisen ja käyttäytymisen malleja, jotka aiheuttavat haittaa häiriöstä kärsivälle ja hänen lähipiirilleen. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy tyypillisesti ongelmia itsesäätelyssä, kuten tunteiden, vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen säätelyssä. Kokemus minuudesta voi olla kielteinen ja usein minuuden kokemiseen jatkuvana ja pysyvänä liittyy vaikeuksia. Epävakaan persoonallisuushäiriön esiintyvyys on noin yksi prosentti väestöstä. Lievempi oirekuva on huomattavasti yleisempi ja voi myös aiheuttaa merkittävää haittaa psyykkiselle toimintakyvylle, jolloin tilanne vaatii myös hoitoa. Epävakaan persoonallisuushäiriön kehittymisen taustalla on erilaisia altistavia tekijöitä. Häiriölle altistavia tekijöitä ovat synnynnäinen temperamentti, aivoperäiset sairaudet ja häiriöt sekä psykososiaaliset tekijät. Psykososiaalisista tekijöistä korostuvat taloudellinen huono-osaisuus, lapsuudenajan kuormittavat kokemukset ja jääminen vaille hoivaa ja turvallista vuorovaikutus- ja kasvuympäristöä huomioiden turvallisten kiintymyssuhteiden puute.

Opinnäytetyötyötutkimuksen tarkoituksena oli kerätä tietoa hoitomallin mukaisen hoidon vaikutuksista potilaiden epävakaan persoonallisuushäiriön oirekuvaan ja selvittää, mitkä hoitoon liittyvistä tekijöistä ovat erityisesti auttanut potilaita psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämisessä ja tukenut arjessa selviytymistä. Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä ja haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduissa yksilöhaastatteluissa potilailta (n=4). Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin sekä analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Tutkimuksen tulokset antavat näyttöä siitä, että kohdennettu ja strukturoitu epävakaan persoonallisuushäiriön hoito on potilaiden kokemuksen mukaan parantanut psyykkistä toimintakykyä ja edistänyt myös toimintakykyä arjessa. Potilaat kokivat hyötyvänsä erityisesti yksilöterapiasta ja terapiasuhde edisti potilaiden toipumista. Sosiaalinen toimintakyky parantui tunnereaktioiden tunnistamisen ja niiden säätelykeinojen lisääntymisen myötä. Ryhmähoito herätti etenkin alussa myös vaikeita tunteita, mutta silti suurin osa haastatelluista oli hyötynyt vertaistuesta ja vuorovaikutuksesta ryhmässä. Avoin keskusteluilmapiiri, tasavertaisuus ja rehellisyys hoitosuhteessa sekä empaattinen asennoituminen nousivat esiin tärkeinä vuorovaikutustekijöinä.