”Syömishäiriö on 24/7 meidän elämässä ja se on helvettiä.” : vanhempien kokemuksia saamastaan tuesta lapsen sairastaessa syömishäiriötä
Keränen, Michaela; Palmroos, Elisa (2024)
Keränen, Michaela
Palmroos, Elisa
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051311467
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051311467
Tiivistelmä
Lasten syömishäiriödiagnoosit ovat merkittävässä kasvussa. Lapsen sairastuminen pitkäaikaissairauteen on suuri kriisi koko perheelle. Opinnäytetyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia vanhemmilla oli saamastaan tuesta alakouluikäisen lapsen (6—12-vuotiaan) sairastaessa syömishäiriötä. Tavoitteena oli kartoittaa lapsen sairastumisen mahdollinen vaikutus vanhempiin, vanhempien saaman tuen riittävyys, mahdolliset tuen saannin ja/tai vastaanottamisen haasteet sekä vanhempien toiveita tuelle. Opinnäyte tuottaa tietoa nykyisestä vanhempien tukemisen tilanteesta sosiaali- ja terveyspalveluissa, kuten myös kolmannella sektorilla. Opinnäytetyön viitekehyksenä toimii voimaantuminen ja resilienssi. Työelämäkumppanina toimi Etelän-SYLI ry.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin sähköisen kyselyn avulla, jota jaettiin Etelän-SYLI ry:n toimesta sähköpostitse sekä sosiaalisessa mediassa että itsenäisesti jakamalla aiheeseen liittyvässä suljetussa Facebook-ryhmässä. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla, josta muodostui viisi alateemaa ja kaksi yläteemaa. Alateemoja olivat lapsen sairastumisen herättämät tunteet vanhemmissa, lapsen sairastumisen vaikutus arkeen, saatu tuki, tuen puutteet ja vanhempien toiveet tuelle. Yläteemoiksi muodostui lapsen sairastumisen vaikutus vanhempiin sekä vanhempien kokemuksia tuesta.
Tulokset osoittivat, että lapsen sairastuminen syömishäiriöön herätti vanhemmissa monenlaisia tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, syyllisyyttä ja huolta. Arki muuttui merkittävästi, kun vanhempien oli keskityttävä tiiviisti lapsen syömiskäyttäytymiseen ja huolenpitoon. Vaikka monet vastaajista olivat saaneet tukea eri muodoissa, useimmat kokivat tuen riittämättömäksi. Tukea oli saatu esimerkiksi vertaistuesta, neuvonnasta ja terapiasta, mutta monet olisivat kaivanneet enemmän konkreettista apua arkeen ja parempaa tukea lapselleen. Vanhemmat toivoivat myös enemmän huomiota ja tukea lapsen sisarusten sekä taloudellisen tilanteensa suhteen. Tuen saamisen haasteiksi nimettiin muun muassa neuvonnan ja voimavarojen puute avun hakemiseen sekä vanhempien syyllistäminen hoitohenkilökunnan taholta. Vanhemmat kokivat myös, ettei apua saanut, vaikka sitä olisi pyytänyt. Kyselyn vastaukset mukailivat pitkälti aiempia samankaltaisia tutkimuksia aiheesta, joissa oli tuotu esille vanhempien ilmeinen tuen tarve lapsen sairastuessa.
Opinnäytetyömme perusteella vanhempien tukemisen merkitys korostuu lapsen sairastaessa syömishäiriötä. Vahvemmalla vanhempien tukemisella voitaisiin vahvistaa koko perheen resilienssiä sekä edistää sairastuneen lapsen paranemisprosessia. Varhainen tunnistaminen on avainasemassa lapsen paranemisessa. Lisäksi vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistaminen vanhempien ja hoitotahojen välillä on tärkeää lapsen hoidossa. Opinnäytetyössä syntyvää tietoa voi hyödyntää esimerkiksi työelämäkumppani Etelän-SYLI Ry palveluidensa kehittämisessä sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössään.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin sähköisen kyselyn avulla, jota jaettiin Etelän-SYLI ry:n toimesta sähköpostitse sekä sosiaalisessa mediassa että itsenäisesti jakamalla aiheeseen liittyvässä suljetussa Facebook-ryhmässä. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla, josta muodostui viisi alateemaa ja kaksi yläteemaa. Alateemoja olivat lapsen sairastumisen herättämät tunteet vanhemmissa, lapsen sairastumisen vaikutus arkeen, saatu tuki, tuen puutteet ja vanhempien toiveet tuelle. Yläteemoiksi muodostui lapsen sairastumisen vaikutus vanhempiin sekä vanhempien kokemuksia tuesta.
Tulokset osoittivat, että lapsen sairastuminen syömishäiriöön herätti vanhemmissa monenlaisia tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, syyllisyyttä ja huolta. Arki muuttui merkittävästi, kun vanhempien oli keskityttävä tiiviisti lapsen syömiskäyttäytymiseen ja huolenpitoon. Vaikka monet vastaajista olivat saaneet tukea eri muodoissa, useimmat kokivat tuen riittämättömäksi. Tukea oli saatu esimerkiksi vertaistuesta, neuvonnasta ja terapiasta, mutta monet olisivat kaivanneet enemmän konkreettista apua arkeen ja parempaa tukea lapselleen. Vanhemmat toivoivat myös enemmän huomiota ja tukea lapsen sisarusten sekä taloudellisen tilanteensa suhteen. Tuen saamisen haasteiksi nimettiin muun muassa neuvonnan ja voimavarojen puute avun hakemiseen sekä vanhempien syyllistäminen hoitohenkilökunnan taholta. Vanhemmat kokivat myös, ettei apua saanut, vaikka sitä olisi pyytänyt. Kyselyn vastaukset mukailivat pitkälti aiempia samankaltaisia tutkimuksia aiheesta, joissa oli tuotu esille vanhempien ilmeinen tuen tarve lapsen sairastuessa.
Opinnäytetyömme perusteella vanhempien tukemisen merkitys korostuu lapsen sairastaessa syömishäiriötä. Vahvemmalla vanhempien tukemisella voitaisiin vahvistaa koko perheen resilienssiä sekä edistää sairastuneen lapsen paranemisprosessia. Varhainen tunnistaminen on avainasemassa lapsen paranemisessa. Lisäksi vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistaminen vanhempien ja hoitotahojen välillä on tärkeää lapsen hoidossa. Opinnäytetyössä syntyvää tietoa voi hyödyntää esimerkiksi työelämäkumppani Etelän-SYLI Ry palveluidensa kehittämisessä sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössään.