Asiantuntijapalvelun tuotteistaminen : selkeät ja houkuttelevat palvelupaketit B2B-asiantuntijayritykselle
Pahikainen, Minttu-Maaria (2024)
Pahikainen, Minttu-Maaria
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052113908

Tiivistelmä
Yhä useampi asiantuntijatyötä tekevä henkilö toimii palkkatyön ohessa myös yrittäjänä. Etenkin korkeakoulutettujen henkilöiden asiantuntijayrittäjyydestä on puhuttu mediassa jopa 2020-luvun työelämäilmiönä, joka mahdollistaa yhä useammalle asiantuntijaroolissa työskentelevälle mahdollisuuden toteuttaa omaa potentiaaliaan ja merkityksellisen työelämän käsitettään itse määrittelemällään tavalla. Jos ja kun mikro- ja yksinyrittäjinä toimivien asiantuntijayritysten määrä kasvaa, kasvaa luonnollisesti myös tarve asiantuntijayrittäjien liiketoimintaa kehittäville ja tukeville asiantuntijapalveluille.
Tämä opinnäytetyö tehtiin asiantuntijapalveluiden markkinointiin ja tuotteistamiseen erikoistuneelle Sutdio Minttu Pahikaiselle. Työn tarkoituksena oli selvittää, kuinka tuotteistetaan selkeä ja asiakasta puhutteleva palvelupaketti B2B-asiantuntijayritykselle, jonka palveluvalikoima koostuu erikokoisista palvelu- ja tunnelmamuotoilua hyödyntävistä markkinointi- ja tuotteistusstrategioista. Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää kohdeyritykselle toimiva tapa tuotteistaa selkeästi toteutettavia ja vakioitavia, helposti monistettavia ja kohderyhmään vetoavia palvelupaketteja ja auttaa tällä tavalla yritystä kasvattamaan liiketoimintaansa alati kasvavalla toimialalla.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin. Lähestymistapana oli tapaustutkimus. Laadullisen aineistonkeruun menetelmänä käytettiin yrityksen kohderyhmän edustajille kohdennettuja, puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Haastattelujen tarkoituksena oli tarkentaa yrityksen olemassa olevia asiakasprofiileja, sekä kohderyhmän tarpeita ja toiveita yrityksen tuottamien palveluiden sisältöjä kohtaan. Vastaukset haastattelukysymyksiin analysoitiin teemoittamista hyödyntäen. Teemoja oli yhteensä kolme kappaletta ja ne koskivat yrittäjien arkea ja arvoja, tuotteistamista ja markkinointia, sekä ostomotiiveja.
Tietoperustassa käsiteltiin asiantuntijayritysten ominaispiirteitä, palveluiden tuotteistamisprosessia, sekä asiantuntijayritysten tuotteistamista ja palvelupakettien muodostamista.
Kohdeyrityksen palveluiden tuotteistamisprosessissa noudatettiin ketterää tuotteistamisprosessia. Tapaustutkimuksen tuloksena kohdeyritykselle muodostettiin kolme eri laajuista palvelupakettia, joiden sisällöt muotoiltiin teemahaastatteluissa esiin nousseiden asiakastarpeiden ja -toiveiden pohjalta.
Opinnäytetyön julkisesta versiosta on poistettu seuraavat osat: 3.2 Teemahaastattelun tulokset ja johtopäätökset, sekä 3.3 Kohdeyrityksen tuotteistaminen ja palvelupaketit.