SCALGO Live -ohjelmiston hyödynnettävyys rumpu- ja silta-aukkojen mitoituksessa
Vikström, Sini (2024)
Vikström, Sini
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052716111

Tiivistelmä
Vesiuomien ylitykset ovat tavanomainen osa tiehankkeita. Ylityksien, eli silta- ja rumpurakentei-den kunnostamiseen ja rakentamiseen liittyvien aukkolausuntojen laatiminen ja niihin sisältyvä vesiaukkojen mitoittaminen on siirtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana viranomaisilta yksi-tyiselle sektorille. Lausunnon ja aukkomitoituksen laadukas tuottaminen on tärkeää haittojen eh-käisemiseksi. Vedentason muuttuessa haittoja voi aiheutua esimerkiksi kalankululle ja ylävirran puoleiselle maankäytölle, kuten taajamille ja pelloille.
Opinnäytetyön tavoitteena oli perehtyä vesiaukkojen mitoittamiseen sekä aukkolausuntojen laa-timiseen. Tavoitteisiin kuului myös SCALGO Live -verkkoalustan hyödynnettävyyden kartoittami-nen ja käyttöönotto-ohjeen laatiminen toimeksiantajalle.
Työssä perehdyttiin yleisesti käytettyihin vesiaukkojen mitoitusohjeisiin ja viiteen esimerkkikoh-teeseen. Kohteista tutkittiin niistä laaditut aukkolausunnot ja lausuntojen mitoitustieto. Lisäksi osaan kohteista tutustuttiin lähemmin avoimen viranomaistiedon pohjalta sekä SCALGO Liven avulla. SCALGO Liven käyttöä opiskeltiin ja mahdollisuuksia kartoitettiin Teams-palaverissa SCALGO:n edustajan kanssa, webinaareissa ja SCALGO:n kotisivujen opetusmateriaalin perus-teella.
Opinnäytetyössä laadittiin yhdelle esimerkkikohteelle uusi mitoitus, jota vertailtiin aiemmin laadi-tun aukkolausunnon sisältämään mitoitukseen. SCALGO Livestä todettiin, että se palvelee auk-komitoituksessa lähinnä siltapaikan valuma-alueeseen perehtymisen työkaluna. Varsinaisessa mitoituksessa se ei juuri auta. SCALGO Live on kuitenkin oiva työkalu monissa pintavesiratkai-suihin liittyvissä hankkeissa ja siitä laadittiin toimeksiantajan sisäiseen käyttöön tarkoitettu käyt-töönotto-ohje. Käyttöönotto-ohjetta on syytä päivittää ajoittain, sillä SCALGO Live kehittyy ja päivittyy ajan saatossa.