Toimintamalli ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn ja työssä jaksamisen tukemiseen sekä työurien pidentämiseen
Rasanen, Anna-Sisko (2024)
Rasanen, Anna-Sisko
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052716315

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa kohdeyritykselle toimintamalli, jonka avulla tuetaan 55 vuotta täyttäneiden työntekijöiden työkykyä ja työssä jaksamista, pidennetään työuria ja vastataan lain asettamiin työnantajavelvoitteisiin erityisesti työturvallisuuslain ja työaikalain vuonna 2023 tehtyjen lakimuutosten osalta.
Työkyvyllä tarkoitetaan yleisesti henkilön erilaisia voimavaroja suhteessa työn asettamiin vaatimuksiin, ja siihen vaikuttavat fyysisen ja psyykkisen terveydentilan lisäksi muun muassa johtaminen, työyhteisö, työskentelyolosuhteet ja yksityiselämän kuormitustekijät. Iän voidaan katsoa vaikuttavat työkykyyn jonkin verran alentavasti, mutta sen vaikutus ei näy kaikilla samalla tavalla.
Työskentelyn jatkaminen eläkkeellä ei välttämättä edellytä täydellistä terveydentilaa, ja työelämänsä loppupäässä onkin nykyään yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä ihmisiä, joista monet haluavat jatkaa työskentelyä vanhuuseläkeiän saavutettuaankin – koska voivat niin tehdä. Onkin sääli, ettei työntekijöiden eläkesuunnitelmista keskustella edelleenkään riittävästi työpaikalla, vaikka tällaisella keskustelulla pystyttäisiin parhaimmillaan ehkäisemään ennenaikaista eläköitymistä.
Työturvallisuuslakiin ja työaikalakiin vuonna 2023 tehdyt tarkennukset sekä vuonna 2024 työeläkkeiden maksuluokkamallin muutokset ohjaavat työnantajia entistä enemmän paitsi työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, myös ikääntymisen mukanaan tuomien kuormitustekijöiden tunnistamiseen ja minimoimiseen, sekä tarvittavien työn muokkausten tekemiseen.
Opinnäyteyön kohdeyritys oli sosiaali- ja terveysalalla toimiva, palveluasumista, kuntoutusta ja henkilökohtaista apua tuottava kotimainen yritys, joka työllistää noin 1800 työntekijää eri puolilla Suomea. Ikääntyviä heistä on noin 25%, vaikka yrityksen keski-ikä onkin verrattain matala, 38 vuotta. Kohdeyritystä ei tässä opinnäytetyössä nimetä.
Opinnäytetyön tuotoksena toteutettiin kohdeyritykselle toimintamalli, jonka avulla paitsi hoidettaisiin lainsäädännön asettamat työnantajavelvoitteet ikääntyvien työntekijöiden osalta, myös tunnistettaisiin ne työntekijät, joiden kohdalla eläkekeskustelu on ajankohtainen. Toimintamallin avulla oli myös tarkoitus tunnistaa ne työkyvyn ja työssäjaksamisen ylläpitämiseen liittyvät tarpeet, jotka edellyttävät toimia työnantajalta. Toimintamalliin kuuluvalla kyselyllä kerätään myös arvokasta tilastotietoa yrityksen ikääntyvien työntekijöiden työkykyyn ja työssä jatkamiseen liittyvistä haasteista ja tarpeista.