Testiautomaatiotiimin vetäjän päiväkirja
Kiviniemi, Aki (2024)
Kiviniemi, Aki
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052816850

Tiivistelmä
Tässä päiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä tarkastellaan kahdeksan viikon seurantajakson aikana tekijän työtehtäviä testiautomaatiotiimin vetäjänä. Työympäristönä toimii järjestelmäkehitystä tekevä yritys. Opinnäytetyön alussa määritellään kolme ammatillisen kasvun teemaa, joiden edistymistä seurataan jakson aikana. Nämä teemat ovat kehittyminen asiantuntijoiden työn johtamisessa, testiautomaatio-osaamisen vahvistaminen ja automatisoidun regressiotestauksen hallinnassa kehittyminen.
Opinnäytetyön ensisijaisena tavoitteena on ammatillinen kasvu. Työ koostuu johdannosta, lähtötilanteen kuvauksesta, seurantajakson raportoinnista ja analysoinnista sekä pohdinnasta. Lähtötilanteen kartoituksessa analysoidaan työtehtäviä, osaamista, tarvittavia taitoja sekä työn sidosryhmiä ja vuorovaikutustilanteita, arvioiden nykyistä osaamista suhteessa vaadittaviin taitoihin.
Seurantajakson raportoinnissa seurataan päiväkirjamerkinnöin työtehtäviä ajalla 4.3.2024 - 26.4.2024. Seurantaviikkoina esiin nousseita asioita käydään läpi viikkoanalyyseissä, joissa oppimista tuetaan hakemalla tietoperustaa, tavoitteena syventää tekijän ammattiosaamista.
Lopun pohdinnassa verrataan lähtötilannetta ja päiväkirjaraporttien analyysiä ammatillisen kehittymisen näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan tapahtunutta kehitystä, löydettyjä uusia menetelmiä sekä oppimista ja osaamisen jatkokehittämistä tulevaisuudessa. Pohdinnassa havaitaan osaamisen lisääntymistä asetetuissa ammatillisen kasvun teemoissa. Työn analysoinnin ja päiväkirjaraportoinnin on todettu edistäneen ammatillista kehittymistä, ja niitä aiotaan jatkaa myös tulevaisuudessa.