Järjestökoordinaattoreiden kokemuksia johtamisesta : Esihenkilötoiminnan kehittäminen Suomen Partiolaisissa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Suomen Partiolaisten järjestökoordinaattoreiden kokemuksia esihenkilötoiminnasta ja näkemyksiä sen kehittämisestä vuonna 2021 alkaneen organisaatiomuutosprosessin jälkeen. Työelämäkumppanina oli Suomen suurin nuorisojärjestö Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry. Opinnäytetyön teoriapohjana oli järjestöjohtaminen, henkilöstöjohtaminen ja esihenkilötyö. Esihenkilötyötä tarkasteltiin erityisesti vuorovaikutuksen, hybridityön johtamisen ja valmentavan johtajuuden näkökulmista.

Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineiston keruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää eri puolella Suomea työskentelevää Suomen Partiolaisten järjestökoordinaattoria. Haastattelut toteutettiin ja nauhoitettiin Zoomin välityksellä. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia.

Opinnäytetyön tuloksista kävi ilmi, että useimmat vastaajat kuvailivat esihenkilöänsä helposti lähestyttäväksi ja kokivat, että esihenkilö on riittävästi tavoitettavissa. Myös vuorovaikutus esihenkilön kanssa sekä organisaatiossa käytössä oleva hybridityömalli koettiin toimivaksi. Kehitettäviksi asioiksi nimettiin etenkin tarkemmat kokouskäytännöt, palautteenanto sekä esihenkilötuen ulottuminen myös työn sisältöjohtamiseen. Lisäksi työn tavoitteita, seurantaa ja arviointia toivottiin tarkasteltavan laajemmin, ja arviointiin toivottiin selkeitä mittareita. Osa järjestökoordinaattoreista koki puutteita esihenkilötaidoissa sekä järjestön yhteisessä tiedonkulussa. Aineiston mukaan järjestökoordinaattoreiden työhön ja koettuun esihenkilötukeen vaikuttivat kaksi taustatekijää, jotka olivat organisaatiomuutos ja vapaaehtoisorganisaatio.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että järjestöjohtaminen eroaa muiden sektorien johtamisesta. Vaikka itseohjautuvuus ja itsensä johtamisen taidot korostuvat järjestökoordinaattoreiden työssä, on tunnistettu tarve säännölliselle esihenkilötuelle. Järjestön esihenkilöt voisivat hyötyä esimerkiksi valmentavan johtajuuden mallista, jossa pyritään vuorovaikutuksen kautta tietoisesti kehittämään johdettavien kykyä oman työn johtamiseen. Lisäksi voidaan todeta, että esihenkilöiden työnkuva on järjestösektorilla usein laaja, ja lisäkoulutuksen tarpeeseen ja kykyyn johtaa myös sisältöjä tulisi keskittää erityistä huomiota. Valtakunnallisen työn käytäntöjen yhdenmukaistamisen avulla myös esihenkilötuki olisi entistä tasalaatuisempaa.