Esiintymisen ABC : esiintymisvalmennus 7–12-vuotiaiden musiikin perusopetuksen soiton- ja laulunopetuksessa
Jokelainen, Ella (2024)
Jokelainen, Ella
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052918073

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitä esiintymisvalmennuksen keinoja instrumentin opettaja voi käyttää valmentaessaan oppilastaan soitto- tai lauluharrastukseen liittyviä esiintymisiä varten harrastuksen alkuvaiheessa. Esiintyminen kuuluu yleensä olennaisena osana instrumenttiopintoihin ja se on mainittu myös yhdeksi opetuksen tavoitteeksi sekä taiteen perusopetuksen yleisen että laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteissa. Esiintyminen ja siihen liittyvän mahdollisen jännityksen hallinta eivät tule kaikilla lapsilla kuitenkaan luonnostaan, minkä takia musiikkipedagogeilla tulisi olla valmiudet antaa oppilailleen esiintymisvalmennusta. Musiikkipedagogeilla voi kuitenkin olla hyvin erilaisia käsityksiä esiintymisvalmennuksen eri toteutuskeinoista siitä riippuen, miten paljon he itse ovat esiintymisvalmennusta tarvinneet sekä millaisia esiintymisvalmennuksen keinoja he ovat käyttäneet.
Kyseessä oli tutkimuksellinen opinnäytetyö, joka toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena esiintymisvalmennusta käsittelevästä aineistosta. Tutkimuksen pääkysymyksenä toimi: “Millä esiintymisvalmennuksen keinoilla instrumenttiopettaja voi valmentaa 7–12-vuotiasta oppilastaan soitto- tai lauluharrastukseen liittyviä esiintymisiä varten?” Lisäksi muotoiltiin kolme pääkysymystä tarkentavaa kysymystä selvittämään esiintymisvalmennuksen ilmenemistä instrumenttiopetuksen eri vaiheissa: soitto- tai laulutunneilla ennen esiintymistä, juuri ennen esiintymistä tai esiintymisen aikana sekä esiintymisen jälkeen. Aineiston haku suoritettiin helmikuussa 2024. Tutkimukseen valikoitui mukaan yhteensä 14 kirjaa tai tieteellistä tutkimusta. Kirjallisuuskatsauksen sisältöanalyysi toteutettiin teema-analyysinä. Työn teoreettisessa viitekehyksessä tutustuttiin 7–12-vuotiaiden psykologiseen kehitykseen, jotta saatiin käsitys siitä, millaisia keinoja heidän esiintymisvalmennuksessaan voidaan mahdollisesti käyttää. Lisäksi viitekehyksessä avattiin esiintymisvalmennuksen ja -jännityksen käsitteet sekä käytiin läpi instrumenttiopetuksen tämänhetkistä esiintymisvalmennusta taiteen perusopetuksen molempien oppimäärien opetussuunnitelmien pohjalta.
Kirjallisuuskatsauksen tuloksena koottiin monipuolinen synteesi 7–12-vuotiaiden esiintymisvalmennuksen eri osa-alueista. Tieto jaettiin ennen esiintymistä, esiintymispäivänä sekä esiintymisen jälkeen tapahtuvaan esiintymisvalmennukseen. Lisäksi aineistosta nousi esiin sellaisia esiintymisvalmennukseen liittyviä asioita, jotka eivät täysin vastanneet yhteenkään tutkimuskysymykseen. Näitä asioita varten tulokset-kappaleeseen lisättiin muuta huomioitavaa -osio. Koska kirjallisuuskatsauksen hauissa löytyi vain vähän suoraa tietoa 7–12-vuotiaiden esiintymisvalmennuksesta, ehdotettiin mahdolliseksi jatkotutkimukseksi alan asiantuntijoille sekä esiintymisvalmennukseen paljon perehtyneille musiikkipedagogeille tehtävää haastattelututkimusta tämän ikäryhmän esiintymisvalmennusta koskien.