Hyaluronihapon käyttö arkeologisen- ja meriarkeologisen nahan konservoinnissa
Koivisto, Saana (2024)
Koivisto, Saana
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024053018598
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024053018598
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee tutkimusta hyaluronihapon käytöstä arkeologisen- ja meriarkeologisen nahan konservoinnissa. Hypoteesina hyaluronihapon käytölle on se, että nahkaa voitaisiin käsitellä sille luonnollisemmilla aineilla, jolloin nahkaesineestä ei muodostuisi komposiittia käsittelyn myötä. Komposiitti- eli monimateriaaliesineiden säilyminen on usein haastavaa, koska niissä olevat eri materiaalit voivat reagoida erilaisiin olosuhteisiin monin eri tavoin. Eri materiaalit samassa esineessä voivat jopa nopeuttaa toistensa hajoamista.
Arkeologiset- sekä meriarkeologiset esineet ovat yleensä varsin stabiilissa tilassa ympäristössään mihin ne ovat hautautuneena. Löydöt alkavat reagoida hapen, lämmön sekä valon kanssa niiden noston jälkeen ja niiden hajoaminen kiihtyy. Noston jälkeen nahkaesineet vaativatkin yleensä konsevointia. Niiden rakennetta pyritään usein stabiloimaan erilaisilla kyllästeaineilla. Vettyneinä nostettujen nahkalöytöjen rakennetta kannatteleva vesi pyritään korvaamaan näillä aineilla. Konservoinnin käsittelyt eivät ole täysin ongelmattomia, joten uusien menetelmien tutkiminen on tärkeää.
Tässä tutkimuksessa käytetään edullisia ihmisen lisäravinteeksi tai ulkoiseen käyttöön tarkoitettuja tuotteita, joista tehdään käsittelyliuoksia, joissa näytekappaleet upotuskäsitellään. Tutkimukseen käytetyt näytteet olivat suurin osa täysin vapaasti kuivumaan päässeitä nahkaesineiden kappaleita sekä muutama vettyneenä säilytetty kappale. Nämä kappaleet eivät olleet osa museon kokoelmaa vaan olivat täysin tutkimuskäyttöön luovutettuja.
Yhdellä tuotteella saatiin tutkimuksessa lupaavia tuloksia sen kyvystä sitoa nestettä vaikeasti kuivuneeseen nahkaan. Osa näytekappaleista suoristui ja nahka oli hyvin joustavaa käsittelyjen aikana. Tuotteen käyttö vaatii laajoja lisätutkimuksia, mutta sen poistettavuuden ja nopean käsittelyajan vuoksi sillä voisi olla potentiaalia erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Arkeologiset- sekä meriarkeologiset esineet ovat yleensä varsin stabiilissa tilassa ympäristössään mihin ne ovat hautautuneena. Löydöt alkavat reagoida hapen, lämmön sekä valon kanssa niiden noston jälkeen ja niiden hajoaminen kiihtyy. Noston jälkeen nahkaesineet vaativatkin yleensä konsevointia. Niiden rakennetta pyritään usein stabiloimaan erilaisilla kyllästeaineilla. Vettyneinä nostettujen nahkalöytöjen rakennetta kannatteleva vesi pyritään korvaamaan näillä aineilla. Konservoinnin käsittelyt eivät ole täysin ongelmattomia, joten uusien menetelmien tutkiminen on tärkeää.
Tässä tutkimuksessa käytetään edullisia ihmisen lisäravinteeksi tai ulkoiseen käyttöön tarkoitettuja tuotteita, joista tehdään käsittelyliuoksia, joissa näytekappaleet upotuskäsitellään. Tutkimukseen käytetyt näytteet olivat suurin osa täysin vapaasti kuivumaan päässeitä nahkaesineiden kappaleita sekä muutama vettyneenä säilytetty kappale. Nämä kappaleet eivät olleet osa museon kokoelmaa vaan olivat täysin tutkimuskäyttöön luovutettuja.
Yhdellä tuotteella saatiin tutkimuksessa lupaavia tuloksia sen kyvystä sitoa nestettä vaikeasti kuivuneeseen nahkaan. Osa näytekappaleista suoristui ja nahka oli hyvin joustavaa käsittelyjen aikana. Tuotteen käyttö vaatii laajoja lisätutkimuksia, mutta sen poistettavuuden ja nopean käsittelyajan vuoksi sillä voisi olla potentiaalia erilaisiin käyttötarkoituksiin.