Sairaanhoitajien kokemuksia naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta ja puheeksi ottamisesta sairaanhoitajan vastaanotolla perusterveydenhuollossa
Virtanen, Pinja; Argillander, Essi (2015)
Virtanen, Pinja
Argillander, Essi
Oulun ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201501081107
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201501081107
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla sairaanhoitajien kokemuksia lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta, puheeksi ottamisesta, omista valmiuksista väkivaltatyöhön sekä lisäkoulutuksen tarpeesta. Tavoitteena oli saada kokemuksellista tietoa sairaanhoitajien valmiuksista tunnistaa ja puheeksi ottaa lähisuhdeväkivalta. Lisäksi otimme lisäkoulutuksen tarpeen yhdeksi osaksi tätä.
Tutkimuksen toteutimme erään kunnan terveysaseman vastaanotolla. Tutkimuksen aineisto on kerätty teema- eli puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastattelimme kahta eri sairaanhoitajaa, joilla työkokemusta oli yhteensä 9-22 vuotta. Aineiston analysoinnissa käytimme sisällönanalyysia.
Tutkimuksemme pääkategoriat ovat tunnistaminen, puheeksiottaminen, sairaanhoitajan omat valmiudet väkivaltatyöhön ja lisäkoulutus. Tutkimustulosten mukaan sairaanhoitajat kokevat tunnistamisen ja puheeksi ottamisen vaikeaksi ja hankalaksi ilman selviä näkyviä fyysisiä merkkejä. Tiedostettiin kyllä, mitkä eri asiat voivat herättää epäilyn väkivallasta, kuten jatkuva vastaanotolla käynti erinäisistä syistä. Sairaanhoitajat toivat ilmi, että kokemus tilanteista helpottaisi tunnistamista ja puheeksiottoa. Sairaanhoitajien koulutuksessa asiaa ei juuri oteta laisinkaan esille, joten lisäkoulutusta kaivattiin. Kaivattiin konkreettisia neuvoja ja oppaita kuinka asia voidaan ottaa esille ja kuinka jatkaa mikäli asia tulee esille potilaan kohdalla. Riippuen vastaanotosta jonkinlai-sia kaavakkeita oli käytössä ja ne koettiin hyväksi lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa. Koettiin myös, että asiasta ei ole tarjolla juuri laisinkaan koulutuksia.
Tutkimustulosten perusteella lisäkoulutusta on vähän ja sitä kaivattaisiin lisää. Erilaiset kaavakkeet koettiin hyväksi puheeksi ottamisen tukena. Jatkossa sairaanhoitajille voisi kehitellä projek-timuotoisena opinnäytetyönä oppaan tai koulutuspäivän lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta ja puheeksi ottamisesta. Lisäksi jatkossa voisi tutkia myös lasten kokemuksia väkivaltaisessa perheessä elämisestä tai sairaanhoitajan taustojen tai omien kokemusten vaikutuksesta puheeksi ottamiseen.
Tutkimuksen toteutimme erään kunnan terveysaseman vastaanotolla. Tutkimuksen aineisto on kerätty teema- eli puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastattelimme kahta eri sairaanhoitajaa, joilla työkokemusta oli yhteensä 9-22 vuotta. Aineiston analysoinnissa käytimme sisällönanalyysia.
Tutkimuksemme pääkategoriat ovat tunnistaminen, puheeksiottaminen, sairaanhoitajan omat valmiudet väkivaltatyöhön ja lisäkoulutus. Tutkimustulosten mukaan sairaanhoitajat kokevat tunnistamisen ja puheeksi ottamisen vaikeaksi ja hankalaksi ilman selviä näkyviä fyysisiä merkkejä. Tiedostettiin kyllä, mitkä eri asiat voivat herättää epäilyn väkivallasta, kuten jatkuva vastaanotolla käynti erinäisistä syistä. Sairaanhoitajat toivat ilmi, että kokemus tilanteista helpottaisi tunnistamista ja puheeksiottoa. Sairaanhoitajien koulutuksessa asiaa ei juuri oteta laisinkaan esille, joten lisäkoulutusta kaivattiin. Kaivattiin konkreettisia neuvoja ja oppaita kuinka asia voidaan ottaa esille ja kuinka jatkaa mikäli asia tulee esille potilaan kohdalla. Riippuen vastaanotosta jonkinlai-sia kaavakkeita oli käytössä ja ne koettiin hyväksi lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa. Koettiin myös, että asiasta ei ole tarjolla juuri laisinkaan koulutuksia.
Tutkimustulosten perusteella lisäkoulutusta on vähän ja sitä kaivattaisiin lisää. Erilaiset kaavakkeet koettiin hyväksi puheeksi ottamisen tukena. Jatkossa sairaanhoitajille voisi kehitellä projek-timuotoisena opinnäytetyönä oppaan tai koulutuspäivän lähisuhdeväkivallan tunnistamisesta ja puheeksi ottamisesta. Lisäksi jatkossa voisi tutkia myös lasten kokemuksia väkivaltaisessa perheessä elämisestä tai sairaanhoitajan taustojen tai omien kokemusten vaikutuksesta puheeksi ottamiseen.