Muistisairautta sairastava ikäihminen optikon vastaanotolla: näöntutkimukseen ja kohtaamiseen liittyvät haasteet
Luodonpää, Tiina (2024)
Luodonpää, Tiina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024100426091

Tiivistelmä
Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli muistisairauksien yleisyys ja iäkkäiden määrän kasvu pysyvät tällä tasolla, vuonna 2040 muistisairautta sairastavia suomalaisia on jo 247 000. Muistisairautta sairastavilla henkilöillä aistitoimintojen tukeminen ja ongelmien tunnistaminen on haastavaa, koska henkilö ei välttämättä pysty ilmaisemaan esimerkiksi näkemisen ongelmia. On siis selvää, että taito kohdata muistisairautta sairastavia on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää muistisairautta sairastavien henkilöiden näön tutkimukseen liittyviä kokemuksia ja haasteita. Tässä opinnäytetyössä selvitettiin, miten optikot kokevat ikääntyneen muistisairautta sairastavan tutkimisen ja kohtaamisen. Tavoitteena on, että tutkimustuloksia voidaan hyödyntää käytännön työssä ja optometrian koulutuksen suunnittelussa, sekä ammattilaisten välisen yhteistyön kehittämisessä. Opinnäytetyössä yhdistyi sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen menetelmiä. Se toteutettiin kyselytutkimuksena, jonka aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Lomake saavutti noin 1500 optikkoa tai optometristia, ja vastaajia oli 70. Laadullinen aineisto analysoitiin käyttäen induktiivista sisällönanalyysia ja määrällisen aineiston vastauksien kuvaamiseen käytettiin suoria jakaumia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuri osa vastanneista optikoista ja optometristeista kokee haasteita muistisairautta sairastavien ikäihmisten kohtaamisessa. Syitä ovat muun muassa haasteet kommunikoinnissa sekä aikapaine. Lisäksi kyselyn vastauksista kävi ilmi, että suuri osa vastaajista ei ole saanut koulutusta muistisairautta sairastavien kohtaamiseen, mutta useimmat vastaajista kokevat tarvitsevansa tällaista koulutusta.