Kiviä ja keitaita 4.0. Muuttuva yhteisöllisyys ja pedagoginen ymmärrys ammattikorkeakoulussa.
Mäki, Kimmo; Kotila, Hannu; Fred, Minna; Kinanen, Sipuliina (2024)
Mäki, Kimmo
Kotila, Hannu
Fred, Minna
Kinanen, Sipuliina
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024103087957

Tiivistelmä
Tässä Kiviä ja keitaita 4.0 -raportissa esiteltävä tutkimus käynnistyi vuonna 2023 Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun ja Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) yhteistyönä. Raportti on osa laajempaa korkeakoulutyön tutkimussarjaa, joka aloitettiin vuonna 2009. Sarjassa on keskitytty ammattikorkeakoulujen henkilöstön osaamiseen, korkeakoulun johtamiseen, työn rakenteisiin, työaikaan, työssäjaksamiseen sekä työidentiteetin kokemuksiin. Tutkimusraportteja on ilmestynyt kolme: Kiviä ja keitaita (2013), Kiviä ja keitaita II (2019) sekä Digiä ja keitaita (2021).
Kulloinenkin yhteiskunnallinen ja koulutuspoliittinen tilanne on vaikuttanut myös korkeakoulutyön sisältöön. Muutokset näkyvät Kiviä ja keitaita -raporteissa selkeästi. Kunkin tutkimusvaiheen tuloksista löytyy sävyeroja ja isompia kaaria. Erityisesti pandemiavuoden 2020 kokemuksiin keskittynyt raporttimme (2021) eroaa kahdesta edellisestä poikkeuksellisen ajankohdan takia.
Tietyt haasteet näyttävät jääneen osaksi korkeakoulutyötä. Niitä ovat korkeakouluhenkilöstön kahtiajakautunut suhde työhön, kokemus ylimmän korkeakoulujohdon etäisyydestä muuhun henkilöstöön sekä työn rakenteellisten ehtojen ja nopeasti muuttuvan työn sisällön välinen jännite. Olemme jokaisen tutkimusprosessin alussa huomioineet silloisen yhteiskunnallisen tilanteen. Samalla olemme säilyttäneet tietyt kestoteemat, jotta kykenemme näkemään trendejä ja kehityspolkuja korkeakoulutyössä. Nämä kestoteemat ovat olleet johtaminen, korkeakoulutyön osaamisvaatimukset ja mahdollisuus kehittyä työssä, työhyvinvointi sekä korkeakoulutyön rakenteet.
Näiden raporttien lisäksi olemme viime vuosina toteuttaneet OAJ:n kanssa useita korkeakoulujen henkilöstön hyvinvointia edistäviä tutkimus- ja kehityshankkeita, kuten Pedagoginen hyvinvointi HyPe (2022–2023) sekä Yhteisön parhaaksi -hanke (2023–2025). Nämä hankkeet ovat auttaneet meitä ymmärtämään ja jäsentämään sitä työyhteisömurrosta, joka korkeakoulukentällä on tapahtumassa monipaikkaisen työn, pedagogisen hyvinvoinnin, digipedagogiikan sekä TKI:n ja opetustyön välillä.
Haluamme osoittaa kiitokset kaikille kyselyymme vastanneille ammattikorkeakoulutoimijoille. Ilman näin laajaa vastaajajoukkoa emme kykenisi tekemään uskottavia tulkintoja ja havaintoja nykyisestä korkea-
koulutyön kulttuurista.
Tutkimus on ollut mahdollista tehdä Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun ja OAJ:n tuella. Kiitämme saamastamme tuesta ja kannustuksesta.
KTT Kimmo Mäki, KT Hannu Kotila ja KM, KTM Minna Fred vastaavat raportin sisällöstä ja siinä esitetyistä tulkinnoista. Tilastollisen analyysin ovat toteuttaneet tutkija Vesa Ilves (OAJ) ja KK Sipuliina Kinanen. Käytetyn kyselylomakkeen laadinnassa ja tausta-aineistoa tuottamassa ovat olleet mukana OAJ:n erityisasiantuntijat Hannele Louhelaine ja Reetta Kuosmanen, kiitokset heille. Hankkeen alkuvaiheessa mittarin valmistelussa mukana oli myös TtT Liisa Vanhanen-Nuutinen. Kiitokset myös hänelle.
Uskomme, että jatkossakin korkeakoulukentällä riittää vauhtia ja haasteellisia tilanteita, joten matka jatkuu. Toivottavasti olemme viiden vuoden kuluttua uuden raportin äärellä