Löydä itsesi uudelleen : tuettu vertaisryhmä leskeksi jääneille omaishoitajille
Kuusi, Satu; Ohvo, Anna-Maija; Varpenius, Taru (2024)
Kuusi, Satu
Ohvo, Anna-Maija
Varpenius, Taru
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024110727622

Tiivistelmä
Opinnäytetyön lähtökohtana oli Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n tekemän jäsenkyselyn kautta havaittu tarve tukea leskeksi jääneitä omaishoitajia. Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää sopiva toimintamalli, jonka avulla Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry voisi vastaisuudessa tuottaa vertaisryhmätoimintaa puolisonsa menettäneille jäsenilleen.
Aiheeseen perehtymisen keskeisinä käsitteinä olivat iäkkäiden omaishoitajuus, leskeksi jääminen ja tuettu vertaisryhmä. Puolison menettämisen suruprosessia ja surusta selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä käsitelleet tutkimukset olivat oleellinen osana tietoperustaa. Asiakaslähtöisyyden varmistamiseksi menetelmäksi valittiin tulevaisuuden muistelu ja yhteiskehittäminen. Niiden avulla voitiin huomioida osallistujien yksilölliset tarpeet ja etsiä yhdessä kokijoiden kanssa sopivaa tapaa tukea heitä. Viiden vertaisryhmätapaamisen tavoitteena oli auttaa leskiä käsittelemään omaa elämäntilannettaan positiivisessa valossa, hyödyntämään voimavarojaan ja erilaisia selviytymiskeinoja niin, että he kokisivat saavansa tarvitsemaansa tukea.
Osallistujien antaman palautteen ja tehtyjen havaintojen perusteella vertaisryhmän tuki sekä ohjaajien johdattelu auttoi leskeksi jääneitä omaishoitajia keskustelemaan tärkeistä asioista, huomaamaan muutostarpeita elämässään ja ottamaan tarvittavia askeleita muutosta kohti. Lesket kokivat tapaamisten vaikuttaneen hyvinvointiinsa ja auttaneen eteenpäin elämässä. Opinnäytetyön tuloksissa korostui omien menetyksen kokemuksien jakamisen tärkeys samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kesken ja yhdessä asetetun toiveikkaan näkökulman omaksumisen merkitys.
Leskien tukeminen elämänmuutostilanteessa on tärkeää ja sen avulla voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja lisääntynyttä palveluiden tarvetta. Tilaajan saa käyttöönsä kaiken opinnäytetyössä syntyneen materiaalin sisältäen tapaamisissa käytetyt alustukset, kuvaukset ryhmäkerroista ja toimintamallin. Nämä ovat hyödynnettävissä leskille suunnatun tuetun vertaisryhmän käynnistämisessä.