Palkanlaskennan automatisoinnin tarpeet
Koivisto, Janette (2024)
Koivisto, Janette
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111027789

Tiivistelmä
Palkanlaskennassa ollaan siirtymässä manuaalisesta työstä automatisoituihin prosesseihin. Monille yrityksille automatisointi on jo arkipäivää, mutta osalle se on vasta tulevaisuutta. Automatisoinnin avulla voidaan suorittaa rutiininomaisia sekä aikaa vieviä tehtäviä. Tämä tarkoittaa palkanlaskijoille uuden oppimista sekä uudenlaisia työskentelytapoja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kokevatko Suupohjan Seutupalvelukeskuksen palkanlaskijat tarvetta työn automatisoinnille. Sen lisäksi selvitettiin, millaisia työtehtäviä voitaisiin automatisoida sekä parantaisiko automatisointi työn nopeutta ja tehokkuutta.
Tutkimuksen teoriaosuus koostuu kolmesta pääluvusta. Ensimmäinen luku käsittelee palkkahallintoa, toinen luku palkanlaskentaa ja kolmas luku automaatiota. Palkkahallinto käsittää niin palkanmaksuun kuin työntekijän oikeuksiin liittyvien velvollisuuksien hoitamista. Palkanlaskentaan sen sijaan sisältyy palkanmaksua yrityksen työntekijöille työsopimusten mukaan ja se vaatii taloushallinnon ammattitaitoa. Automaatio tarkoittaa itsenäisesti toimivaa laitetta tai järjestelmää, joka suorittaa rutiininomaisia tehtäviä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena toimeksiantajayritykselle. Tutkimusaineisto kerättiin laadullisen kyselyn sekä puolistrukturoidun haastattelun avulla.
Tutkimustulosten perusteella lähes jokainen vastaajista koki automatisoinnin tarvetta työtehtävissään. Sen tarvetta koettiin erityisesti palkkojen maksamisessa, raportoinnissa sekä palkkojen tarkistuksessa. Automatisoinnin arvioitiin lisäävän aikaa muihin tehtäviin sekä vähentävän kiirettä. Suurin osa uskoi työn muuttuvan nopeammaksi ja tehokkaammaksi automatisoinnin myötä.